Innostuksella ja tirisevästi Jordan Petersonista

Jordan Peterson; mies, jota käsittelevän Asialinja-artikkelin ovat lähinnä Googlen kautta löytäneet jo tuhannet lukijat. Kanadalainen kohuprofessori tuntuu herättävän kiinnostusta kaikkialla, missä hänen nimensä nousee esiin.

Eipä siis oikeastaan ihme, että Petersonista (kuvassa) on nyt kirjoitettu Suomessa ja suomeksi kirja, joka on suunnattu nimenomaan suomalaiselle yleisölle. Urakkaan tarttui teologian tohtori, kauppatieteiden maisteri sekä vapaaotteluvalmentaja Matti Kankaanniemi ja lopputuloksen nimi on Ilmiö Jordan B. Peterson (Warelia 2019).

Kankaanniemi rikkoo konservatiivisen tietokirjarakenteen heti avauskappaleen (12 huomiota Jordan Petersonista) alusta (alaotsikkona Kliininen psykologi) saakka ja tekee temppunsa onnistuneesti. Henkilöhistorialliselle kronologialle piutpaut heittävä Kankaanniemi huomaa avausvirkkeessä, että “länsimaisessa nyky-yhteiskunnassa kehotetaan hakeutumaan ammattiavun piiriin, kun elämä oikein ahdistaa ja murjoo” ja etenee muistuttamaan, että “… kun Petersonista puhutaan latteita itsestäänselvyyksiä laukovana self-help-kirjailijana on paikallaan muistaa, että puhutaan samalla ammattiauttajakulttuurimme eliittiin kuuluvasta henkilöstä. Kliinisen psykologian professorina ja käytännön praktiikkaa vuosia pitäneenä Jordan Peterson sijoittuu tukevasti ammattilaispäätyyn jatkumolla puoskari-ammattilainen.”

Embed from Getty Images

Onko Kankaanniemen kirja Petersonia puolustava ja hänen kriitikoitaan vastustava puheenvuoro? Jossain määrin sitäkin, mutta ennen kaikkea kyseessä on ennakkoluulottomien assosiaatioiden kautta etenevä matka yllättäviin paikkoihin. Jordan Peterson ja Matti Kankaanniemi, ilman teitä en olisi tullut koskaan ajatelleeksi, että voidaan historiallisessa kontekstissa katsoa Suomen romanin nimeltään vaikkapa Leif Hagert olevan perisuomalaisempi suomalainen kuin Seppo Räty tai Katri-Helena.

Kankaanniemi myös malttaa huomauttaa Petersonin teorioiden ja esimerkkien aukkokohdista. Kun kirjassa viitataan Suomessakin häpeällisen huonosti tunnettuun Holodomoriin (tai pikemminkin siihen miten Peterson käyttää tuota vähintäänkin hyvin tuottamuksellisesti ja ainakin osin täysin tahallaan aiheutettua suunnatonta nälänhätää esimerkkinä “pätevyysperusteisten hierarkioiden murskaamisen katastrofaalisuudesta”) pannaan samalla merkille, että Petersonin ajattelu ohittaa Holodomorin kansanmurhaluonteen.

Sivistynyttä, sivistävää ja oppinutta tekstiä siis, mutta joissain kohdin ei voi välttyä tunteelta, että Ristin voitto -julkaisussa helluntaiherätyksen johtavaksi kebab-asiantuntijaksi määritelty Kankaanniemi on päästänyt innostuksensa ylenmääräiselle laukalle. Teologian tohtoria voi aavistuksen verran ketuttaa lukea omasta kirjastaan (s. 60), että “… karjalaiset jäivät 1323 Novgorodin alaisuuteen ja ortodokseina heidän identiteettinsä erosi merkittävästi länsisuomalaisista luterilaisista.” Kirjailija epäilemättä tietää, että vuonna 1323 oli vielä 160 vuotta aikaa siihen, kun Martti Luther syntyi hämmentämään tuolloista katolista maailmaa mukaan lukien nykyinen Länsi-Suomi, mutta liian kovassa vauhdissa voi mennä isokin mutka suoraksi.

Tuollainen on lopulta vähäpätöinen aivokramppi verrattuna siihen, mitä Kankaanniemi on heittäytyvällä tyylillään saavuttanut: voimallaan lukijan mukaansa repivän, epäkonventionaalisen tietokirjan, jonka hyvin mielellään ahmii kokonaan, kannesta kanteen. Kursoriseen lukemiseen saati pomppimiseen ei rohkene syyllistyä, koska pelkää menettävänsä jonkun herkkupalan.

Herkkupaloista puheen ollen. Ilman tätä kirjaa en olisi ehkä koskaan saanut tietää, että Peterson käyttää ruokavalionaan “käytännössä pelkästään pihvejä” tai beef-sanaa laajemmin ymmärtäen naudanlihaa. Enkä olisi koskaan tullut googlettaneeksi “jordan peterson beef diet” ja saanut toiseksi ylimmäksi hitiksi otsikkoa I followed Jordan Peterson’s all-beef diet and it ruined my life. Enkä olisi päätynyt selittämään vaimolleni, miksi aloin hallitsemattomasti nauraa kesken kirja-arvostelun kirjoittamisen.

Matti Kankaanniemen Jordan Peterson -pläjäys on tirisevää shish-varrasta eikä jauhelihatiivistemössöä. Ei teoksessa pohjimmiltaan ole muuta ongelmaa kuin että se on kirja aikakaudella, jona tässä tapauksessa 177 sivun lukemisen vaivan vaativalla formaatilla on vaikea tulla kuulluksi julkisessa keskustelussa.

Peterson-keskusteluakin myös jatkossa hallinnevat polarisoivat twitter-viestit sekä nimekkäiden, mutta asiaan perehtymättömien toimittajien ylimalkaiset möläykset ja yleinen identiteettipoliittinen heimoutuminen. Nuo ovat juuri sellaisia aikamme ilmiöitä, joita vastaan Peterson on noussut.

Kuva: Wikimedia Commons

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*