Kim Dotcom
Teknologia

Kim Dotcom – internetin tunnetuin suomalainen

Kim Dotcom on saanut viime päivinä runsaasti palstatilaa suomalaisessa mediassa. Tämä johtuu miehen elämästä kertovasta dokumentista Kim Dotcom – Caught In The Web, jonka Yle Areena / Docventures esitti hetki sitten.

Kim Dotcom on ”internetin tunnetuin suomalainen” -tittelistään huolimatta varsin tuntematon henkilö nimenomaan Suomessa. Nimi voi olla monille tuttu satunnaisista uutisotsikoista, mutta harva kuitenkaan tuntee Dotcomin tarinaa tarkemmin. Jos et halua käyttää paria tuntia edellä mainitun dokumentin katsomiseen, niin seuraavassa hieman yhteenvetoa tämän kohua herättäneen internet-yrittäjän elämästä.

Vaikea lapsuus ja hakkerin ura

Kim Schmidt syntyi vuonna 1974 Saksassa. Hänen isänsä on saksalainen ja äiti suomalainen, nimeltään Anneli (Miettinen) Schmidt. Kimin lapsuus oli vaikeaa aikaa johtuen isän alkoholiongelmasta. Rankan juomisen lisäksi isä oli myös väkivaltainen, minkä johdosta vanhemmat erosivat Kimin ollessa 6-vuotias. Kim kertoo Financial Timesin haastattelussa:

”My mum had to work three jobs. She was cleaning and cooking just to get food on the table and pay rent.”

Nuoren pojan elämä muuttui lopullisesti 11-vuotiaana, kun hän näki Commodore C-16 -tietokoneen erään kaupan ikkunassa. Kim sai lopulta äitinsä ostamaan laitteen itselleen.

Commodore 16 002a

Tämän jälkeen koulunkäynti alkoi maistua puulta, ja tilanne muuttui entisestään Kimin saatua ensimmäisen modeeminsa. Tästä käynnistyi nuoren pojan ura hakkerina. Kim Schmidt käytti verkossa nimeä Kimble. Se on peräisin Harrison Fordin esittämän Richard Kimblen hahmosta elokuvassa Takaa-ajettu.

Kim Schmidt joutui ensimmäistä kertaa oikeuden eteen hänen olleessaan 18-vuotias. Tuomiona oli petos liittyen puhelikortteihin. Lyhyen vankilavisiittinsä aikana Schmidt alkoi ymmärtää, kuinka arvokasta tietotaitoa hänellä on hallussaan. Ulos päästyään hän alkoi tehdä rahaa täysin päin vastaisella tavalla. Schmidt nimittäin perusti yrityksen, joka suoritti tietoturva-auditointeja!

Vakava autokolari muuttaa asenteen

Kim Schmidtin elämä muuttui lopullisesti hänen ollessaan 20-vuotias. Tämä tapahtuma oli sivuutettu edellä mainitussa dokumentissa, mutta sillä oli iso vaikutus miehen elämään.

Schmidt ajoi eräänä iltana ystäviensä kanssa E-sarjan Mercedes-Benzillään autobahnia, joka tarkoittaa siis moottoritietä ilman nopeusrajoituksia. Kimin mukaan hänen mersunsa oli tasaisessa 250 km/h vauhdissa, kun edessä ajava auto vaihtoi yhtäkkiä kahden kaistan yli hänen eteensä. Schmidt iski jarrut pohjaan, mutta siinä vaiheessa oli jo liian myöhäistä.

”The moment I lost control of the car, I just took my hands off the wheel and said, that’s it, game over.”

Kimin (ja muiden kyydissä olijoiden) onneksi metallinen suoja-aita oli poistettu puiden istutustöiden vuoksi juuri siitä paikasta, jossa auto suistui tieltä. Hänen mukaansa metalliaita olisi todennäköisesti murskannut 250 km/h liikkuvan ajoneuvon täysin. Mersu lensi katon kautta ympäri, eikä Kim käyttänyt edes ajaessaan turvavöitä. Hän tuli tajuihinsa auton takapenkiltä niska solmussa. Kuin ihmeen kaupalla, Kim selvisi onnettomuudesta hengissä muiden kyydissä olijoiden tavoin.

Sairaalasängyssä maatessaan Kim päätti, että tästä lähtien hän eläisi elämäänsä täysillä joka ikinen päivä. Välittämättä siitä, mitä muut ajattelevat.

“I shouldn’t even be here. That’s why every day that I have means something to me.”

Ja niin hän todellakin teki. Yllä oleva video kertoo hyvin miehen lifestyle-valinnasta.

Megaupload ja Kim Dotcom -nimi saavat alkunsa

Kim Schmidt joutui myös tämän jälkeen tekemisiin viranomaisten kanssa ja istui dokumentin mukaan hetken aikaa myös thaimaalaisessa vankilassa. Hän päätyi lopulta muuttamaan Hong Kongiin joulukuussa 2003. Kim oli jo tässä vaiheessa rikas mies, mutta ei kuitenkaan tasoa “törkeän rikas”.

Hieman tämän jälkeen syntyi Megaupload, joka sai alkunsa Kimin itsensä turhautumisesta tiedostojen kokorajoituksiin. Nykyään kaikilla käytössä olevia pilvipalveluita ei tuohon aikaan tunnettu, ja esimerkiksi sadan megatavun videoklipin siirtäminen oli jokseenkin mahdotonta.

Megaupload vastasi tähän ongelmaan. Palvelusta tuli valtavan suosittu ja Kimistä yhtiökumppaneineen valtavan rikas. Bisnesidea oli yksinkertainen, mutta toimiva. Megauploadin perusversio oli kyllä ilmainen, mutta käyttäjä sai maksua vastaan nopeamman tiedonsiirron. Miljoonat ihmiset maksoivat, ja Megaupload alkoi tehdä tolkuttomat määrät rahaa myös mainostuloilla.

kimdotcom megaupload

Kuva Megaupload-sivustosta.

Kannattaa muistaa, että tähän aikaan laillisia netin striimauspalveluita ei ollut oikein tarjolla. Nykyisin palvelut kuten Spotify, Apple Music, Viaplay, Netflix ja HBO Nordic tarjoavat niin paljon viihdettä niin halvalla, että koko idea piratismista tuntuu joskus hullulta. Näin ajattelee myös moni muu, sillä ko. palveluiden suosion myötä piratismi onkin vähentynyt merkittävästi.

Kim Schmidt vaihtoi vuonna 2005 myös sukunimekseen Dotcom, jolla hänet tunnetaan tällä hetkellä. Megauploadin kukoistaessa Kim Dotcomista tuli myös Uuden-Seelannin asukas. Hän oli vieraillut maassa jo pari kertaa ja tykästyi siihen. Dotcom osti käytännössä maan suurimman talon, jonne hän muutti vaimonsa (sekä superautojensa) kanssa.

Megauploadin taru loppuu

Kim Dotcom oli 2010-luvun alussa yksi internetin tunnetuimmista miljonääreistä, ja hänen palvelunsa oli valtavan suosittu. Käytännössä jokainen tuohon aikaan aktiivisesti nettiä käyttänyt henkilö tiesi nimen Megaupload.

Dotcom alkoi kuitenkin olla koko ajan terävämpi piikki elokuvateollisuuden lihassa, sillä Megauploadia käytettiin paljon elokuvien levittämiseen. Samaan aikaan Dotcom leveili superjahtinsa kannella ja järjesti bileitä palvelusta tienaamillaan rahoilla.

Lopulta elokuva-alan lobbaajat saivat tarpeekseen. Kim Dotcom -dokumentin mukaan vipuvartena käytettiin rahoitusta presidentinvaaleissa, joka pisti pyörät pyörimään. Kim Dotcomin kotiin tehtiin ratsia vuonna 2012, ja tästä on alkanut valtava rumba oikeudessa, joka ei ole vieläkään ohi. Kim Dotcom sai yhtiökumppaneineen syytteet, ja heitä uhkaa luovutus Yhdysvaltoihin, mikä tarkoittaisi mittavia vankeusrangaistuksia. Kuva: Kim Dotcom vuonna 2013.

Embed from Getty Images

Pidätyksen jälkeinen sotku

Kim Dotcom -dokumentin viimeinen puoli tuntia kuvaa pidätyksen jälkeistä aikaa. Uuden-Seelannin tiedustelupalvelu oli seurannut Dotcomia laittomasti, ja lisäksi häntä kohtaan nostetut syytteet eivät olleet vedenpitäviä. Uuden-Seelannin lakien mukaan sellaista copyright-rikosta ei ollut olemassa, minkä varjolla Dotcom voitaisiin luovuttaa Yhdysvaltoihin.

Syyttäjä käänsikin katseensa petos-nimikkeen alle. Pyrkimyksenä oli osoittaa, että Kim Dotcom (sekä hänen yhtiökumppaninsa) tiesivät ihmisten käyttävän Megauploadia piratismiin. Tämän tukena oikeusistunnossa oli mm. lukuisia pätkiä heidän sähköposteistaan ja keskusteluistaan.

Kim Dotcomin näkemyksen mukaan häntä ei voida syyttää siitä, jos palvelua käytetään muiden toimesta rikollisiin tarkoituksiin. Dotcom kertoo dokumentissa mm. sen, kuinka monet internet-operaattoritkin myöntävät ison osan liikenteestään olevan piratismia. Lisäksi Megauploadin säännöt kielsivät tekijänoikeuslakien rikkomuksen.

Oikeusprosessi on ollut vuosikausien mittainen sotku, ja oikeuden päätöksiä on seurannut aina toisen osapuolen valitus asiassa.

Olisiko keskitie tuonut rauhanomaisen ratkaisun?

Dokumenttia katsoessa tulee mieleen se, että Kim Dotcomin nykyinen tilanne lienee paljon miehen huomionhakuisuuden ja periaatteiden seurausta. Edellä kuvatun auto-onnettomuuden jälkeen hän päätti elää elämäänsä, kuten haluaa – välittämättä muiden mielipiteistä.

Hieman matalampi profiili ja jonkinlaisen diilin tekeminen 2010-luvun alussa olisi varmasti johtanut erilaiseen lopputulokseen. Mutta dokumentin perusteella Kim Dotcom vaikuttaa henkilöltä, jota ei olisi kiinnostanut myydä periaatteitaan millään sopuratkaisulla. Hän ilmeisesti uskoi lakipykälien olevan puolellaan ja estävän palvelun tuottajaa olemasta vastuussa palvelun käyttäjien toimenpiteistä. Tuliko Uuden-Seelannin tiedustelupalvelun suorittama vakoilu sitten yllätyksenä, vai oliko Kim Dotcom laskenut kaiken jonkun toisen kortin varaan?

Yksi asia lienee varmaa; Kim Dotcom on (kirjaimellisesti) sen kokoluokan hahmo, että tapauksesta tehdään varmasti myös elokuva. Hänellä voi hyvinkin olla jonkinlainen rooli internetin tulevaisuudessa, riippuen oikeuskäsittelyn lopputuloksesta. Kannattaa muistaa, että piratismista tuomitun Napsterin perustaja, Sean Parker, on nykyään myös varsin erilaisella uralla. Hän oli mukana tekemässä Facebookista yhtä maailman suosituimmista palveluista, ja istuu tällä hetkellä myös Spotifyn hallituksessa.

Kim Dotcomin jatkoa voi seurata esim. hänen twitter-tilinsä kautta @KimDotcom.

Lähteet: Kim Dotcom – Caught In The Web, The Secret Life of Kim Dotcom: Spies, Lies and the War for the Internet, FT. Kuva: kuvakaappaus alla olevasta videosta, Cbmeeks / CC BY-SA, Flickr / bone-crusher

What is your reaction?

Excited
0
Happy
0
In Love
0
Not Sure
0
Silly
0

You may also like

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

More in:Teknologia