By Kokemuksia Maltalta – pieni saarivaltio ylittää käsityskyvyn
Auringon iättömäksi paahtama pieni mies kyntää kivistä peltotilkkuaan. Hevosella. Kaupassa lasketaan helmitaululla. Teillä käryää monenlaisia öljysyöppöjä ja vanhimmat vuorobussit ovat 1950-luvun malleja. Lukutaidottomuutta yhä esiintyy etenkin maalaisväestön keskuudessa. Kokemuksia Maltalta.
Nuo ovat äärimmäisiä, mutta tosia esimerkkejä Maltasta silloin, kun täällä ensimmäisen kerran kävin. Siitä on vain yhdeksän vuotta, mutta jo tänä vuonna valtavan talouskasvun siunaama – monien paikallisten mielestä myös runtelema – saarivaltakunta saattaa ostovoimakorjatulla bruttokansantuotteella mitaten ajaa taloudellisessa hyvinvoinnissa Suomen ohi.
Maltalla jo vuosia asuneena (en yhtäjaksoisesti, mutta kuitenkin) olen saanut seurata hyvin nopeaa metamorfoosia. Mitä kaikkea tapahtuu, kun syrjäinen ja Suomeen vertautuvalla ”mitähän se meistä ajattelevat” -mentaliteetilla varustettu kansakunta yhtäkkiä onkin rikas?
Vastataan ensin hyvin lyhyesti kysymykseen siitä, miten tässä näin komeasti kävi. Moderni Malta on palvelusektorille rakentuva talous, jolla siitä huolimatta on perinteistäkin vientiteollisuutta. Palvelusektorilla Malta on turismin ohessa ennakkoluulottomasti hyödyntänyt EU-jäsenyyttään luomalla maastaan unionialueen houkuttelevimman toimipaikan esimerkiksi urheiluvedonlyönti- ja nettikasinotoiminnalle. Toimilupa- ja verotuskäytäntöjensä osalta Malta käy jatkuvaa vääntöä unionin kanssa, mutta Maltan juristiarmeijat tuntuvat pitävän pintansa.
Maahanmuutossa Malta houkuttelee yhtäältä halpatyövoimaa sekä toisaalta varakkaita kuluttajia. Jos lompakkosi on lyönnissä ja oikeasti valmis asumaan Maltalla et maksa veroja juuri lainkaan. Tavallinen suomalaiseläkeläinenkin pääsee ulkomaalaisille eläkeläisille suunniteltujen houkuttelevien veromallien piiriin, mutta tässä kuten kaikissa muissakin vastaavissa järjestelyissä piilee joku köyhät loitolla pitävä rakenne: mikäli eläkkeesi vuosittainen verokertymä on alle 8000 euroa, niin vuoden päätteeksi napsahtaa lisävero, jonka kautta 8000 euron verosumma täyttyy.
Työtätekevät sen sijaan voivat siirtyä Maltan verotuksen ja palveluiden piiriin millä tulotasolla hyvänsä. Minimipalkka on 4,24 euroa tunnissa. Tätä halvemmallakin, parin-kolmen euron tuntipalkalla, tehdään paljon töitä, koska kysyntää ja tarjontaa riittää. Maataloustuotanto pitkälti pyörii Välimeren yli siirtolaisina selvinneen superhalpatyövoiman varassa, näille miehille palkaksi kuulemma riittää ruoka ja jonkinlainen majapaikka.
Niinpä. Nyky-Malta on monen muun ulottuvuunsa ohessa maa, jossa minä eli (tässä vertailussa hyvin rikas) eurooppalainen istun parvekkeellani Mostan kaupungin ja maaseudun äärimmäisellä rajalla ja katselen, kuinka mustat miehet raatavat tien toisella puolella sipulipellolla. Sipulipellon ja meidän talomme erottavaa roskaista tietä hurauttaa paikallisen uusrikkaan musta katumaasturi-Mersu, riikinkukko ja kulkukissa hyppäävät sivuun. Kauempana siintävällä pääväylällä Lamborghini ohittaa ikivanhan, mustaa savua röyhkivän avotraktorin. Pikkuisella saarella elää rinnakkain monta aikakautta, monta todellisuutta ja monta kulttuuria.
Onko seurauksena turvattomuutta? Pelkoa? Epäluuloja? Rikollisuutta? Kuka pelkää mustaa miestä?
Iäkkäämmät paikalliset muistelevat kaiholla aikaa, jolloin ovia ei tarvinnut lukita. Ihan kuten Suomessa. Silti meillä ja ymmärtääkseni naapureillakin vain etuovi on aina lukossa. Näihin taloihin varas pääsisi pienehköllä vaivalla ja mitään rikkomatta. Lähikaupan kauppiaspariskunnan kehityshäiriöinen poika on välillä yksin töissä, vastuussa koko kaupasta ja kassasta. Asiakkaiden ymmärryksellä ja tarkkaavaisuudella homma toimii noinkin. Ajatus, että kukaan voisi olla niin paha ihminen että käyttäisi tilannetta hyödykseen varastamalla tavaraa tai kassan on niin hirveä, ettei sellaista edes mietitä ainakaan ääneen. Usko ihmisten yleiseen hyvyyteen tai ainakin pahuuden rajallisuuteen on yhä olemassa, yhteisöllisyyden tunne ja kolikon toinen puoli eli kollektiivinen sosiaalinen kontrolli myös.
Istuessani vuokratun talomme parvekkeella tai kattoterassilla yritän joskus epätoivoisesti käsittää. Tämä on maa, joka samaan aikaan yrittää epätoivoisesti pitää kiinni menneisyyden hyvistä puolista, mutta toisaalta kiihdyttää ohituskaistan ohituskaistalla kohti tuntematonta tulevaisuutta. Vastakohtien maa, jossa pyhään roomalaiskatoliseen kirkkoon tiivistyvä tai pikemminkin sen kautta manifestoituva syvä henkisyys ja hengellisyys kohtaa äärimmäisen materialismin. Maa, jossa yhä polvistutaan angelukseen, jossa uskotaan Neitsyt Marian elävän Taivasten valtakunnan kuningattarena lihana, verenä ja mielenä ja vastaavan rukouksiin ja jossa molempien valtapuolueiden käytännössä täydellä yhteisymärryksellä juuri hyväksyttiin samaa sukupuolta olevien avioliitot.
Tämä pikkuruinen, kivikkoinen, pölyinen, mutta kokoaan monella tapaa niin paljon suurempi valtakunta ylittää ymmärryksen.
Nykymaailmassa (ja ehkä monessa menneessäkin maailmassa) väsyneellä oikeisto-vasemmistojaolla arvioiden Malta äkkiseltään vaikuttaa vasemmistolaisten helvetiltä. Duunarin materiaalinen elintaso on alhaisempi kuin Suomessa perusturvalla elävän pitkäaikaustyöttömän, vaikka Malta kuten sanottua ajaa Suomen ohi, kun rikkautta tilastoilla mitataan. Perusturva Maltalla? Pelkästään sillä eläminen vaatii huolellista ja päivittäistä kituuttamista eikä yhteiskunta tarjoa asuntoa omaan käyttöön. Tuloerot ovat paljon korkeammat kuin Suomessa. Ay-liikettä ei käytännössä ole. Veroprogressio toimii lähinnä niin päin, että riittävän rikkaat eivät maksa veroja lainkaan.
Silti maassa on käyttäjille täysin ilmainen ja omienkin kokemusteni (sisältäen yksitoista päivää teho-osastolla) perusteella loistava julkinen terveydenhuolto. Sekä käyttäjille maksuton koulutus kaikilla kouluasteilla. Sekä luultavasti brittihallinnon aatteellista perua olevat kattavat kunnalliset palvelut, joista näkyvimpänä käyttäjille ilmainen jätehuolto. Ja koska Malta on kiitos talousihmeensä jopa tasapainottanut julkisen taloutensa, niin vallassa oleva työväenpuolue saattoi rykäistä maahan käyttäjille ilmaisen julkisen päivähoitojärjestelmän. Tuosta noin, siinä kun Suomessa yhteiskunnalliset muutokset ovat mallia vääntö siitä, ollaanko helatorstaina duunissa vai ei.
Meno on niin vauhdikasta ja kaikin puolin hurjaa, että kenelläkään ole käsitystä siitä, miltä Malta kymmenen vuoden päästä näyttää ja tuntuu ja millainen paikka tämä on elää. Käynnissä on lähinnä itseohjautuvana prosessina tapahtuva yhteiskuntakokeilu, jonka tuomiopäivän profeetat jo ennustavat rakentuvan asunto- ja muille kuplille.
Niin joo. Maltalainen puoluepolitiikka on legendaarisen korruptoitunutta ja pääministeri Joseph Muscat (hänet oppositiossa oleva oikeistolainen kansallispuolue on melko suorin sanoin uhannut heittää hyvin pitkäksi ajaksi vankilaan, kun valta vaihtuu) on useimpien kannattajiensakin mielestä roisto. Politiikka on täällä rikollisuuden jatke paljon avoimemmin ja tunnustetummin kuin esimerkiksi Suomessa. Sanan- ja mielipiteenvapaus Maltalla vallitsevat, mutta riippumattomasta mediasta ei voi juuri puhua. Poliisin ylin johto on voimakkaasti politisoitunut ja kulloisenkin pääministerin näpeissä. Halutessaan Maltasta voi perustellusti maalata kuvan banaanitasavaltana. Siitä huolimatta kansalaisvapaudet kukoistavat eikä poliisia tarvitse pelätä tai suojelurahoja maksaa. Maltalaiset näkevät maansa suojaisana onnelana arabimaailman ja Sisilian välissä eivätkä ole kovinkaan väärässä.
Jos jaksoit lukea tähän asti saatat aavistaa, miksen ole näissä Sundqvistin Maailma -kolumneissani Maltaa juuri käsitellyt. Kirjoitan mieluummin aiheista, joista edes jotakin tiedän. Maltan osalta olo on kuin Pentti Saarikoski-vainaalla, kun runossaan meren kohinaa kuunteli: hävettää, kun en siitä oikein mitään ymmärrä.
Tarinoita tästä saaresta voisi jatkossa kertoa, tosia ja legendoja tai Maltalle ominaisesti niiden sekoituksia. Kuten perimmäisen historiallisen syyn ja käsityksen sille, miksi maltalaiset eivät mielellään asu meren äärellä. Tai sille, miksi maltalainen mies saati nainen ei aja polkupyörällä. Tai kertoa siitä, miten tämän artikkelin kuvituksena olevassa kirkossa, mahtavassa Mostan Rotundassa, aikoinaan pantiin kuudentuhannen seurakuntalaisen silmien edessä liikkeelle katolisen kirkon dogmaksi eli kiistattomaksi totuudeksi sittemmin julistama oppi Neitsyt Marian ylösnousemuksesta sekä sieluna että ruumiina.
Kuva: Mostan keskustori Neitsyt Marian taivaaseenastumisen juhlaviikolla elokuussa 2017 / Kristian Sundqvist
