Kryptovaluutoilla tienaaminen
Kryptovaluutat nousivat vuonna 2017 esiin toden teolla myös valtamediassa. Virtuaalivaluuttojen nopea kurssinousu sai monet googlettamaan aiheesta: miten tehdä rahaa Bitcoinilla? Sijoittajat rikastuivat yli tuhansien prosenttien kurssinousuilla, ja tällaisessa markkinassa tienaaminen oli helppoa kenelle tahansa. Vuonna 2018 on eletty hiljaisia aikoja, ja kiinnostus kryptovaluuttoihin on hyvin matalalla. Miten tienaaminen onnistuu tällaisessa markkinatilanteessa? Kryptovaluutat tarjoavat nykyisin monia eri ansaintamalleja, ja tässä artikkelissa käydään läpi hyviä vinkkejä.
Sisällysluettelo
Kryptovaluutan perusteet ja lohkoketjuteknologia
Käydään ensin läpi kryptovaluuttojen perusteita, jotta lukijan ymmärrys aiheesta on varmasti kohdallaan.
Kryptovaluutta on digitaalinen maksuväline, joka perustuu lohkoketjuteknologiaan. Blockchain eli lohkoketju on noussut kryptovaluuttojen myötä yhdeksi 2010-luvun kohutuimmista teknologioista. Sitä voidaan hyödyntää tavalla tai toisella lähes jokaisella talouden ja teollisuuden sektorilla, ja uusia sovelluksia syntyy joka päivä.
Lohkoketju on yksinkertaisimmillaan hajautettu kirjanpitojärjestelmä, jonka sisältämää dataa ei voida muokata jälkeen päin. Yhden lohkon voi ymmärtää olevan kuin tekstitiedosto, joka sisältää kryptovaluuttojen tapauksessa tietyn määrän transaktioita. Lohkot syntyvät matemaattisen prosessin aikana. Uusien lohkojen tekijöitä kutsutaan louhijoiksi.
Kryptovaluutat ovat vain yksi lohkoketjuteknologian sovellus, sillä lohkoketjuun voidaan tallettaa mitä tahansa informaatiota. Bitcoinin tapauksessa lohkoketju sisältää informaation kaikista verkossa tehdyistä transaktioista. Sen avulla voidaan aina varmistua siitä, että jokaisen tilin saldo on kohdallaan.
Bitcoinin lohkoketjua rakentaa kymennet tuhannet erikoisvalmisteiset tietokoneet ympäri maailmaa. Koneita pyörittävät henkilöt (tai yritykset) saavat palkkioksi Bitcoineja. Louhinnasta onkin tullut viime vuosina rajusti kasvava bisnes. Se keskittyy alueille, jossa tarjolla on halpaa sähköä sekä viileää ilmaa koneiden jäähdytystä varten.

Kiinalainen Bitmain valmistaa Antminer-nimisiä tietokoneita, jotka ovat maailman tunnetuimpia ASIC-louhintalaitteita.
Uusimpien kryptovaluuttojen louhinta ei vaadi enää fyysisiä laitteita, sillä uudet lohkot luodaan ohjelmallisesti.
Bitcoin on maailman tunnetuin kryptovaluutta. Sen kehittäjä on nimimerkki Satoshi Nakamoto, jonka henkilöllisyys ei ole julkisesti tiedossa vielä tänäkään päivänä. Nakamoto julkaisi Bitcoinin white paperin kryptologiaa käsittelevälle sähköpostilistalle 31. lokakuuta vuonna 2008. Nakamoton dokumentti “Bitcoin: A Peer-to-Peer Electronic Cash System”, on yksi modernin tietojenkäsittelyn suurimmista merkkipaaluista.
Kryptovaluuttojen historia ulottuu jo 1980-luvun alkupuolelle. Yksi alan merkittävimmistä pioneereista on David Chaum, joka julkaisi DigiCash-valuutan vuonna 1989. Se nousi 1990-luvulla niin suosituksi , että Bill Gates halusi maksaa 100 miljoonaa dollaria DigiCashin integroinnista Windows 95 -käyttöjärjestelmään. Chaum ei koskaan hyväksynyt diiliä.
Internetin suosio toi mukanaan useita eri digitaalisen rahan kokeiluja 1990-luvulla. Yksi tunnetuimpia oli e-gold, joka halusi siirtää kullan digitaaliseen muotoon. Näihin aikoihin esiteltiin myös ensimmäinen konsepti ketjussa olevista lohkoista, jotka oli suojattu kryptografian avulla.
Bitcoinin julkaisua edelsi lukemattomia kokeiluja digitaalisesta valuutasta. Satoshi Nakamoto onnistui luomaan konseptin, jossa kryptovaluutta oli hajautettu ja suojattu siihen soveltuvalla teknologialla.
Jos haluat tutustua kryptovaluuttojen teknologiaan tarkemmin, tutustu tähän artikkeliin: mikä on kryptovaluutta?
Kryptovaluutoilla tienaaminen ennen
Bitcoinin lohkoketjun ensimmäinen lohko louhittiin tammikuussa 2009. Kyseessä oli tuohon aikaan pienen piirin hassuttelu, eivätkä bittirahat olleet vielä minkään arvoisia.
Ensimmäinen reaalimaailman transaktio suoritettiin Bitcoineilla 22.5.2010. Päivä tunnetaan nykyisin nimellä Pizza Day, ja kyseessä on yksi kryptovaluuttojen historian tärkeimmistä merkkipäivistä. Laszlo Hanyecz osti tuolloin kaksi pizzaa 10.000 Bitcoinilla, joiden arvoksi muodostui kotiinkuljetuksen myötä noin 40 dollaria.
Bitcoinin suosio lähti kasvuun 2010-luvun alkupuolella. Samalla koko kryptovaluuttagenre laajentui, ja markkinoille alkoi ilmestyä myös muita kolikoita. Näistä käytetään yhä nimitystä altcoin. Yksi tunnetuimmista on vuonna 2011 perustettu Litecoin. Vuonna 2015 käynnistynyt Ethereum oli puolestaan ns. toisen sukupolven kryptovaluutta, joka toi markkinoille älysopimukset ja hajautetut dApp-sovellukset.

Ethereumin perustaja Vitalik Buterin.
Kryptovaluuttojen alkuvuosina tienaaminen tapahtui kolmella eri tavoin:
- HODL
- Treidaus
- Louhinta
Termi HODL on peräisin Bitcointalk.org -foorumin viestistä, jossa eräs käyttäjä kirjoitti verbin hold väärin muutaman oluen jälkeen. Käytännössä kyse on siis buy & hold – metodista, joka on tuttu myös osakemarkkinoilta. Bitcoin on noussut vuosien saatossa jatkuvasti, joten ”hodlaaminen” on kannattanut koko sen historian ajan.
Treidaus alkoi myös yleistyä 2010-luvun alkupuolella, kun markkinoille ilmaantui kryptovaluuttapörssejä. Suomalainen Prasos Oy on perustettu vuonna 2012, ja sen pyörittämä Coinmotion-palvelu on yksi Euroopan vanhimmista.
Kryptovaluuttojen treidaus ei eroa nykyisin mistään muustakaan finanssialan instrumentista. Alkuvuosina henkilön piti suorittaa vain yksinkertaisesti ostoja tai myyntejä oikeisiin aikoihin. Kryptovaluuttojen treidaus on kasvattanut jatkuvasti suosiotaan. Niiden korkea volatililteetti tarjoaa sijoittajille perinteisiä markkinoita suurempia tuottoja (sekä tappiota).
Louhinta oli kryptovaluuttojen alkuvuosina monille tuottava tulonlähde. Bitcoinia sekä muita kryptovaluuttoja oli mahdollista louhia aivan tavallisen tietokoneen prosessorilla (CPU mining). Tämän jälkeen louhintaa ryhdyttiin tekemään näytönohjaimilla (GPU mining), jota varten rakennettiin erillisiä ”rigejä”.
Yllä olevassa kuvassa on esimerkki louhintarigistä. Kyseessä on tietokone, johon on kytketty kiinni maksimimäärä (yleensä 6-10 kpl) näytönohjaimia. Rigi kasataan virransäästöä optimoiden, joten prosessoriksi valitaan usein joku vähän sähköä kuluttava vaihtoehto. Kehikossa ei ole seiniä, jotta ilmanvaihto saadaan rakennettua mahdollisimman helposti.
GPU-rigien suosio räjähti kasvuun vuoden 2017 buumin aikana, mutta nykyisillä kurssihinnoilla se on varsin heikosti tuottavaa puuhaa yksityishenkilöille. Tämä johtuu kurssien rajusta laskusta, mikä tarkoittaa takaisinmaksuajan pidentymistä huomattavasti.
Viimeinen kehitysvaihe olivat ASIC-laitteet, joiden valmistuksessa kiinalainen Bitmain on hankkinut viime vuosina lähes monopoliaseman. ASIC-louhija on erikoisvalmisteinen tiekone, joka on optimoitu mm. sähkönkulutuksen osalta mahdollisimman tehokkaaksi. ASIC-laitteita valmistetaan eri kryptovaluutoille, joiden louhinta vaatii hieman erilaisten algoritmien ratkaisua. Yksi tehokas ASIC maksaa tyypillisesti pari tuhatta euroa, ja louhintaan erikoistuneet yritykset sijoittavat niitä suuriin varastohalleihin.
Kryptovaluutoilla treidaaminen tänään
Edellä mainitut tienaamistavat ovat jossain määrin kannattavia myös tänä päivänä. Ne ovat kuitenkin muuttaneet muotoaan, kun markkinat ovat vuosien aikana kehittyneet.
Perinteinen ”HODL”-taktiikka on edelleen voimissaan. Monet sijoittajat ovat sitä mieltä, että päivätreidaajat häviävät ennemmin tai myöhemmin rahansa johtuen markkinan arvaamattomista liikkeistä. HODL-taktiikka on toiminut koko historian ajan hyvin, kunhan henkilö on vain malttaa odottaa rajujen laskukausien ylitse.
HODL-taktiikka on hyvä vaihtoehto aloittelevalle sijoittajalle, sillä se ei eroa osakeostoista millään tavoin. Valittua kryptovaluuttaa ostetaan ajatuksella, että sitä pidetään portfoliossa useita vuosia. Uusia ostoja tehdään esimerkiksi kurssin laskupaikoissa tai joka kuukausi. Tätä kutsutaan myös nimellä dollar cost averaging. Holdaaja voi myydä osan omistuksistaan, jos kurssit lähtevät lentoon – kuten vuoden 2017 lopulla nähtiin.
Kryptovaluuttojen treidaamiseen on tullut viime vuosina hurjasti eri vaihtoehtoja. Ammattilaiset treidaavat pörsseissä kuten Binance, joka tarjoaa margin trading -vaihtoehtoa. Voit treidata Bitcoinia jopa 100:1 -vivulla molempiin suuntiin! Treidaaja voi siis shortata Bitcoinia ja tehdä rahaa myös kurssien laskuvaiheessa.
Suomalainen vaihtoehto on aiemmin mainittu Coinmotion. Voit ostaa sen kautta toistaiseksi vain Bitcoinia ja Litecoinia, mutta muitakin kryptovaluuttoja on pian luvassa. Coinmotion on markkinoiden ainoa kryptovaluuttapörssi, jossa saat tukea myös suomen kielellä.
Kryptovaluutat ovat tulleet myös perinteisten treidaus-platformien valikoimiin vuosien 2016-2017 aikana. Esimerkiksi eToro sisältää myös tunnetuimmat kryptovaluutat. Tällaisissa palveluissa sijoittaminen tapahtuu usein CFD-hinnanmuutossopimusten avulla. Et käytännössä omista kryptovaluuttoja itse, joten et voi myöskään kotiuttaa niitä omaan lompakkoosi. Tämä voi olla perinteisiin instrumentteihin tottuneelle treidaajalle jopa etu.
Vuosi 2018 on ollut instituutioiden esiinmarssia. Yhä useampi hedge-rahasto sijoittaa tällä hetkellä kryptovaluuttoihin, ja joulukuussa markkinoille saatiin myös ensimmäiset Bitcoin-futuurit. Nordnet-palvelun kautta on mahdollista sijoittaa Bitcoin ETN-tuotteeseen, joka muistuttaa hyvin paljon ETF-rahastoa. Sen arvo nousee ja laskee Bitcoinin kurssimuutosten mukaan.
Tällä hetkellä Yhdysvalloissa puuhataan kovasti virallista Bitcoin ETF-rahastoa, mutta se ei ole saanut vielä hyväksyntää markkinoita valvovalta viranomaiselta.
Kryptot vs. osakkeet
Kryptovaluuttoja voi nykyisin treidata kuten perinteisiä osakkeitakin. Voit ostaa niitä eToron, Avatraden tai jopa Skrill e-lompakon kautta nappia painamalla. Myös shorttaaminen ja vivun käyttö onnistuu. Tarjonta laajenee koko ajan, sillä kryptovaluutat ovat tulleet jäädäkseen.
Bitcoin-treidaus eroaa kuitenkin osakkeista merkittävällä tavalla. Lukemattomat treidaajat eivät tällä hetkellä edes ymmärrä sitä, mistä kryptovaluuttojen arvo muodostuu. Bitcoinia ei hallitse mikään yksittäin yhtiö, joten tarjolla ei ole kvartaaliraportteja, vuosiennusteita tai myyntilukuja. Kryptovaluuttojen arvoa on osattava mitata aivan uudella tavalla.
Bitcoin eroaa muista kryptovaluutoista sen hajautetun hallinnan vuoksi. Tilanne on kuitenkin erilainen muiden kryptovaluuttojen kohdalla. Vaikka kyse on open source -ohjelmistoista, kehitystyöstä vastaa usein joku fintech-yhtiö. Bitcoin on markkinoiden ainoa kryptovaluutta, joka ei henkilöidy tiettyyn ihmiseen. Ethereum ja Vitalik Buterin, Litecoin ja Charlie Lee, Ripple ja Brad Garlinghouse, Bitcoin Cash ja Roger Ver. Kaikilla muilla kryptovaluutoilla on johtohahmo, joka kertoo markkinoille sen kehityksestä.

Kuvassa Ripple-yhtiön toimitusjohtaja Brad Garlinghouse, joka on tuttu näky myös CNBC-kanavalla.
Sijoitus kryptovaluuttaan on sijoitus teknologiaan, protokollaan. Ajattele esimerkiksi sähköpostin lähetystä, joka perustuu SMTP-nimiseen protokollaan. Kyseistä protokollaa on nykyisin miljardien ihmisten käytössä. WhatsApp on esimerkki mobiiliapplikaatiosta, joka on huikean suosittu ja täysin ilmainen. Molemmat esimerkit ovat varmasti hyvin arvokkaita. Kummassakin tapauksessa arvon takana on network effect.
Mikä tahansa protokolla, teknologia tai applikaatio on sitä arvokkaampi, mitä laajempi käyttäjäkunta sillä on. Sama pätee myös kryptovaluuttoihin. XRP on esimerkki kryptovaluutasta, jota käytetään pankkien likviditeettiongelman ratkaisemiseen. Mitä useampi pankki liittyy Ripplen järjestelmään ja ostaa XRP-tokeneita, sen arvokkaampi siitä tulee.
Monet kryptovaluutat kuten EOS, Ethereum ja ICON ovat itse asiassa kokonaisia ekosysteemejä tai ohjelmointialustoja. Kyseisen kryptovaluutan roolina on toimia järjestelmän sisällä esimerkiksi transaktiomaksuissa, louhintapalkkioissa jne. Mitä enemmän sovelluksia näille platformeille luodaan ja mitä laajempaan käyttöön ne leviävät, sitä arvokkaampi myös kyseistä valuutasta tulee.
Kyse on pitkälti samasta asiasta kuin startup-yhtiön rahoittamisesta. Tuottopotentiaalia on vaikea arvioida alkuvaiheessa, mutta sitä vastaan on tarjolla potentiaalisesti korkea tuotto.
Monet treidaavat kryptovaluuttoja myös TA:n eli teknisen analyysin pohjalta.
Yllä on esimerkkikuva Ethereumista suhteessa Bitcoiniin, joka on suosittu treidi. Vihreät ja punaiset viivat kuvaavat ns. support ja resistance-tasoja, jotka toimivat potentiaalisina indikaattoreina hinnan pohjasta sekä katosta. Tämän lisäksi siinä on klassinen head & shoulders -kuvio sekä muita trendejä.
Tekninen analyysi perustuu kaikkien sijoitusinstrumenttien kohdalla siihen, että markkinat toistavat itseään tietyissä tilanteissa. Oli kyse sitten Nokian osakkeesta, kuparin hinnasta tai Bitcoinin kurssista. Yksi syy on siinä, että monet ammattitreidaajat analysoivat trendejä samalla tavalla. Algoritmit asettavat osto- sekä myyntikäskyjä samoihin paikkoihin, jolloin ennuste alkaa toteuttaa itseään.
Toisten mielestä tekninen analyysi on kryptovaluuttojen osalta täyttä puppua, mutta iso joukko treidaajia luottaa siihen joka päivä.
Vaikka kryptovaluuttoja ja osakkeita erottaa moni asia, niin yksi asia niitä myös yhdistää: keskuspankki. Keskuspankkien rahapolitiikan muutokset vaikuttavat yhtä lailla molempien kursseihin.
Vaihtoehtoisia tapoja tienata kryptovaluutoilla
Kryptovaluuttojen maailma on muuttunut valtavasti viimeisen kymmenen vuoden aikana. Kehitys jatkuu edelleen kiivaana, ja markkinoille tulee jatkuvasti uusia mahdollisuuksia. Alalla voi tienata nykyisin rahaa, vaikka treidaaminen ei kiinnostaisi.
Osinkoa maksavat kryptovaluutat
Ensimmäinen vaihtoehto on hankkia kryptovaluuttoja, jotka maksavat osinkoa. Kyllä – tällaisia on olemassa. Eräs tunnetuin näistä on NEO, joka maksaa GAS-osinko kaikille sen holdaajille.
Toinen suosittu vaihtoehto on KuCoin-pörssin KuCoin Shares, joka on nimestään huolimatta kryptovaluutta. Pörssi maksaa kaikille sen oman kryptovaluutan holdaajille päivittäistä osinkoa.
Steikkaus (staking)
Toinen vaihtoehto on steikkaus, joka on moderni vaihtoehto louhimiselle. Lähes kaikki uusimmat kryptovaluutat perustuvat Proof-of-Stake konsensusalgoritmiin. Siinä louhijaksi pääsevät sellaiset tahot, jotka holdaavat paljon kyseistä valuuttaa. Eli henkilö lukitsee oman kryptovaluuttansa verkon vahvistamiseksi.
Tietyt kryptovaluutat (kuten Dash) sisältävät myös masternodet, joka on käytännössä verkkoa ylläpitävä palvelin. Masternodeksi pääsee myös holdaamalla tietyn verran kyseistä kryptovaluutaa. Saat palkkioksi transaktiomaksuja sekä uutta kryptovaluuttaa sen louhimisen yhteydessä.
Kryptolainat
Kolmas vaihtoehto on kryptovaluuttojen lainaaminen. Tämäkin vaihtoehto on edellisten tapaan variaatio buy & hold -taktiikasta, sillä tarvitset tienaamiseen kryptovaluuttaa. Idea on sama kuin jatkuvasti kasvavassa social lending -genressä: lainaat suoraa rahaa toisille henkilöille. Normaalisti lainaa haetaan pankista, joka perii siitä erilaisia kuluja mm. nostovaiheessa sekä tietysti korkeaa korkoa.
Tällainen lainaus tunnetaan myös nimellä Peer-to-peer lending eli P2P-lainaus. Markkinoilla on yhä enemmän palveluita, joihin voit rekisteröityä lainaajaksi Yksi suosituimmista on Bitbond.
Työskentely alalla
Jos haluat tienata rahaa alalla ilman kryptovaluuttojen hankintaa, sekin on mahdollista. Maailman eri kryptovaluuttaprojekteissa sekä pörsseissä on jatkuvasti auki työpaikkoja. Löydät uusia uramahdollisuuksia sivustoilta kuten cryptocurrencyjobs.co, crypto.jobs, cryptojobslist.com, ethlance.com ja niin edelleen. Kirjoitat vain Googleen hakusanaksi crypto jobs, niin vaihtoehtoja löytyy vaikka kuinka paljon.
Työtehtävät liittyvät usein ohjelmointiin, myyntiin, markkinointiin sekä sosiaalisen median hallintaan. Monet niistä voi suorittaa myös etänä.
Luo oma kryptoaiheinen media
Suomen kryptovaluuttaskene on tällä hetkellä hyvin nuori. Laadukkaita sivustoja on suomeksi vain kourallinen (lähinnä cryptokolikot sekä bitcoinkeskus), eikä sosiaalisessa mediassa ole myöskään ruuhkaa. Maailmalla kryptoihin liittyvät podcastit ja Youtube-kanavat ovat todella suosittuja.
Jos blogi tai nettisivu kiinnostaa, lue tarkemmin aiheesta tästä artikkelista: Nettisivulla tai blogilla tienaaminen.
Tarjolla on myös palveluita, joista moni ei ole koskaan kuullutkaan. Esimerkiksi Steemit on verkkosivusto, jossa voit tienata artikkeleiden kirjoituksesta suoraan kryptovaluuttaa. Mithril on Instagramin kilpaileva palvelu, joka maksaa kryptovaluuttaa jokaisesta kuvasta ja videosta.
BitTube on puolestaan Youtuben korvaava media-alusta, jossa käyttäjä voi tienata kryptovaluuttaa videoita katsomalla.
Louhinta
Lopuksi on tietysti tarjolla louhinta, josta oli aiemmin jo puhetta. Jos kyse on fyysisesti tehtävästä louhinnasta, se vaatii a) halpaa sähköä b) sopivat tilat c) investoinnit laitteisiin. Louhinta on käytännössä prosessoreiden huudattamista 100% teholla 24/7, joten ASIC-laite tai ”GPU-rig” on todella äänekäs ja lämpiää myös kovasti.
Jos sinulla on viileä autotalli tai muu kylmätila ja voit hyödyntää esimerkiksi aurinkopaneelin sähköä, louhinnassa voi olla järkeä.
Lue lisää: Kryptovaluuttojen louhinta.
Edellä mainittu ”steikkaus” voi olla usein järkevämpi vaihtoehto. Voit tehdä laitesijoituksen haluamaasi kryptovaluuttaan ja tienata rahaa sitä kautta. Kolmas vaihtoehto on cloud mining eli pilvilouhinta. Yksi suosituimmista yhtiöistä on Genesis Mining. Pilvilouhinnassa ostat osuuden louhintayhtiön laitteista ja saat siten siivun louhintatuotoista.
Pilvilouhinnassa liikkuu valitettavasti huijauksia, ja monet ovat tehneet myös sopimuksia ymmärtämättä täysin niiden sisältöä. Pykälissä voi olla esimerkiksi ehto, että louhintasopimus katkeaa automaattisesti jos kryptovaluutan hinta laskee alle tietyn tason. Eikä henkilö saa enää rahojaan takaisin.
Yhteenveto
Kryptovaluutat ovat hyvin nuori ja kehittyvä ala. Bitcoin on vasta 10 vuotta vanha, ja kryptogenre kehittyy nopeaa tahtia joka suuntaan. Tästä johtuen myös kryptovaluutoilla tienaaminen on muuttunut 2010-luvun alkuvuosista.
Monen piensijoittaman suosima buy & hold -taktiikka on yhä voimissaan myös kryptovaluuttojen osalta. Bitcoin on palkinnut kymmenvuotisen historiansa aikana tähän asti kaikki holdaajat. Artikkelin kirjoitushetkellä Bitcoinin kurssi on noin 6500$, eli yhä selvästi viime joulukuun huippuja matalammalla. Aika näyttää, palkitaanko myös 15-20.000$ tasolla ostaneet holdaajat tulevina vuosina.
Kryptovaluuttojen treidaus on kasvattanut suosiotaan huimasti. Nykyisin tarjolla on myös monipuolisia instrumentteja, joiden avulla voit tienata shorttaamalla myös kurssien laskusuhdanteessa.
Louhinta on myös muuttanut muotoaan. Perinteinen CPU- ja GPU-louhinta on muuttunut vuosien myötä muuttunut monille kannattamattomaksi. Sen vaihtoehdoksi on tullut ”steikkaus” ja masternodet, jossa rahaa voi tehdä vahvistamalla kyseisen valuutan verkkoa ja suorittaa louhintaa ilman kalliita laitteita. Nykyisin louhintaa voi tehdä jopa omalla nettiselaimella, mutta palkkiot ovat todella pieniä.
Alan kasvu on tuonut myös aivan uusia tienausmahdollisuuksia ja ennen kaikkea työpaikkoja. Markkinointia ja ohjelmointia hallitseville henkilöille on tarjolla töitä jatkuvasti.
Kryptovaluuttoihin sijoittamisessa on syytä huomioida alan verotus, joka on tällä hetkellä muutoksen kourissa.
Vitalik Buterinin kuva: Wikimedia Commons