By Maltalle lomalle 3/5: bussit, liikenne ja autonvuokraus
Aloitetaan Maltalle lomalle -sarjamme kolmas jakso tavallaan ankealla faktalla: Malta todellakin on autojen saari. Kuluneen sanonnan mukaan täällä ovat pyhiä Neitsyt Maria ja oma auto. Sanonta on harhaanjohtava sikäli, että paikalliset miehet palvovat henkilöautojensa lisäksi myös raskasta kalustoa: tämä on maa, jossa kuorma-autoillakin on yleensä omat hellittelynimensä. Bussit ovat naisia ja turisteja varten.
Seurauksena tilastollisesti on Euroopan unionin eniten rekisteröityjä nelipyöräisiä moottoriajoneuvoja henkeä kohti ja ylivoimaisesti eniten neliökilomteriä kohti. Liikenteen melua, kolinaa ja pauketta. Loputtomia ruuhkia. Loputtomia peltikolareita. Liikennesääntöjä ei ole siinä mielessä kuin vaikkapa Suomessa käsitetään (lakeja ei liikenteessä noudateta eikä niiden noudattamista valvota) ja liikenne on vasemmanpuolista.
Hämmästyttävästi Maltalla ei kuitenkaan ole juuri Suomea todennäköisempää kuolla tieliikenteessä. Yhtenä syynä voi olla ikuinen kesäkeli, mutta silti. Ottaen huomioon tolkuttoman kaahailun – yli kahtasataa ohi sujahtava Ferrari ei ole tavaton näky niillä harvoilla teillä, joilla riittää suoraa moiseen kiihdyttelyyn – ja kuskien vaihtelevat ajotaidot luulisi hengen olevan teillä herkemmässä.
Perinteisesti Malta ei ole edellytettänyt kansalaisiltaan edes ajokorttia, vaan nuoremmille kuskeille on riittänyt, kun on kertonut poliisille kuka (yleensä oma isä) on opettanut ajamaan. Vanhemmilta taas ei ole vaadittu tätäkään tietoa. Nyttemmin EU:n painostuksesta ainakin nuoremman polven kuskeilta on alettu vaatia korttia, joten autokoulut ovat yksi tämän pikkuisen valtion monista kasvualoista.
Palaako jo mieli liikenteen sekaan?
Jos seikkailumieltä löytyy eli vastaus on myöntävä, niin auton vuokraaminen on Maltalla naurettavan halpaa. Juuri tätä kirjoittaessa saisi kahden viikon päästä lentokentältä varattua äärimmäisen karvalakkimallin (Fiat Panda tai vastaava ilman ilmastointia tai lisävakuutuksia) neljäksi vuorokaudeksi viidelläkympillä. Muutamalla lisäkympillä voisi varmistaa, että peltikolaroitunakaan palautettu Panda ei toisi lisäkuluja.
Eli siitä vaan jos siltä tuntuu. Mutta jos aiempaa kokemusta vasemmanpuoleisesta liikenteestä ei ole, niin Maltan kapeilla teillä kannattaa olla hyvin varovainen. Ei niinkään liikenteen “toispuoleisuuden” vuoksi, vaan auton. Ajoneuvon mittasuhteiden hahmottaminen voi olla aluksi haastavaa, kun autoa ajaa oikealta. Samoin saattaa vaihdekeppi olla haastava löytää vasurilla. Melkein kaikki ensikertalaiset manaavat tätä asiaa, eivät liikennettä.
Liikenteen seassa kannattaa ajaa omaan tahtiinsa tyyttäyksistä välittämättä. Paikalliset eivät käytä suuntavilkkua ainakaan kääntymisen osoittamiseen, joten muiden tiellä liikkujien mahdolliset kääntymisaikeet on yritettävä annakoida muuten. Alkuasukkailla on lisäksi vekkuli tapa pysähtyä esimerkiksi liikenneympyrään räpläämään kännykkäänsä tai tekemään mitä mieleen tulee. Edessä voi siis koska ja missä hyvänsä olla pysähtynyt auto.
Mikäli kaikki tämä on liikaa ja bussiliikenne kutsuu, niin ei se mitään. Valtaosa turisteista (etenkin muista kuin briteistä) valitsee tämän vaihtoehdon ehkä taksien ohella ainoaksi autoilumuodokseen.
Maltan julkisen liikenteen sivut ovat yleensä reittien osalta ajantasaiset, mutteivät muuten ajankohtaiset. Ulkomaalaisille oudoilta tuntuvista vuodenkiertoon kuuluvista käytännöistä (kuten siitä, että tiettyinä juhlapäivinä ei liikennöidä iltapäivisin lainkaan) ei välttämättä kerrota. Ei siis kannata aivan varmasti hirttäytyä siihen, että bussi välttämättä kulkee, vaikka ylle linkatulta sivulta voisi niin päätellä.
Lähtökohtaisesti minkään linjan bussit ole jollain tietyllä pysäkillä mihinkään tiettyyn aikaan, vaan bussi tulee kun tulee. Kun vaikkapa turistien suosima linja 44 Vallettan suunnasta Golden Bayn ja Ghajn Tuffiehan rannoille kulkee aikataulun mukaan kahdesti tunnissa on keskimääräinen odotusaika pysäkillä teoriassa viisitoista minuuttia. Käytännössä kaksi 44-bussia voi körötellä peräkkäin ja sen jälkeen seuraava tulee vasta tunnin päästä.
Mikäli turistimatkalla ollaan oikealla asenteella ei tuon pitäisi olla ongelma. Paikallisten kannalta tyly totuus on, että jos jossakin pitää olla tiettyyn aikaan, niin busseihin ei aina ole luottamista.
Miten helpoiten ottaa bussilinjojen hämähäkinverkko haltuunsa?
Kaksinumeroiset bussit ajavat yleensä Vallettasta jonnekin ja samaa reittiä takaisin. Kolmenumeroiset linjat joitain poikkeuksia lukuun ottamatta eivät käy Vallettassa ja saattavat kulkea hyvinkin luovia reittejä. Yleisenä neuvona sanoisin, ettei kannata liikoja jännittää: pääsaari on pieni ja Gozon saari aivan pikkuruinen eli hukkaan täällä ei linja-autolla pääse. Parhaassa tapauksessa väärään bussiin hypätessä päätyy johonkin kiinnostavaan paikkaan, jonne ei ole aikonut mennä.
Kuskien palkka on huono ja eräiden ajureiden asenne sen mukainen. Tuoreista kokemuksistani hauskin on ollut kuski, joka pysäytti auton ruuhkaiselle ja kapealle tielle, kun radiosta luettiin lottonumerot. Oikean rivin paperille kirjattuaan kuljettaja kaikessa rauhassa vertasi numeroita omiin lappuihinsa ja jatkoi lopulta matkaa kerättyään taakseen mojovan jonon. Mikäli tällaiselle kuskille erehtyy huomauttamaan jotain kannattaa varautua solvaustulvaan. Toisaalta osa kuljettajista on käsittämättömän kohteliaita ja hyväntuulisia. Kuljettajina on nykyään myös naisia ja jopa tummaihoisia – asenteet muuttuvat täällä nykyään hyvin nopeasti ja tässä tapauksessa oikeaan suuntaan.
—
Viikkolippu busseihin (käy nykyään myös Gozolla) maksaa 21 euroa, 12 matkan lippu 15 euroa. Näitä voi ostaa jo lentokentältä sekä myöhemmin bussiasemilta sekä erinäisiltä jälleenmyyjiltä. Kertalipun hinta on kaksi euroa (sesonkin kesäkuusta lokakuulle) tai 1,50 euroa. Kannattaa varata tasaraha.
Miksi mikään bussilinja ei kulje esimerkiksi uudenvuodenpäivän iltapäivällä? Silloin on perinteisten perhelounaiden aika ja nuo lounaat ovat vanhaa Maltaa, joka vielä elää suorastaan pyhänä.
Maltan vanhat bussit olivat legendaarisia ja niillä yhä ajelutetaan turisteja. Reittilinjoilla niiden hikistä ja jopa hurjaa tunnelmaa ei ikävä kyllä enää voi kokea. Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.
Olivat ne aikoja, eikä muutoksesta ole kuin seitsemän vuotta. Vanhassa systeemissä kuskit itse omistivat autonsa ja hallitsivat niitä kuin kuninkaat. Ammattikuntaperinne ulottui hevosajoneuvojen aikaan ja isältä pojalle asemansa perineet kuljettajat olivat pelättyjä tyyppejä. Joidenkin kerrottiin välittävän huumeita ja syyllistyvän pahempiinkin tekoihin. Ajokortteja heillä ei tietenkään ollut.
Noissa tarinoissa oli varmasti mehevästi liioittelua, mutta moni maltalainen oli oikeasti tyytyväinen, kun uusi aika tiputti nuo miehet asemistaan. Malta. Maa, jossa paikallisbussiliikenteenkin historia on myyttien verhoama.
Asialinjan Maltalla asumaan -sarja.
Pääkuva: Independent.com.mt
