By Maltalle asumaan 5/5: Maltalle pysyvästi – järkeä vai tunnetta?
Asialinjan Maltalle asumaan -sarja on tähän artikkeliin saakka ollut yhden suuren kysymyksen verran vajaa. Malta – millaista olisi asua täällä lopun ikäänsä, ryhtyä vuosien ja vuosikymmenten mittaan elämään ja jopa ajattelemaan paikallisten tavoin?
Kysymys on paljon Maltaa laajempi, koska sen voi itselleen päätyä esittämään kuka tahansa pitempään jossain maassa oleskellut tai kyseiseen maahan vaikka vain turistimatkalla innostunut. Maltalla ei joudu harrastamaan itsensä kanssa keskustelua, koska paikalliset tuttavamme ovat kiinnostuneita siitä, olemmeko jäämässä ja aiommeko ostaa täältä talon tai asunnon.
Emme ole asettumassa tänne pysyvästi, mutta palataan siihen tämän artikkelin lopuksi. Millainen maa Malta olisi, jos tänne aikoisi rakentaa loppuelämänsä? Kysymys on relevantti vaikkapa saarelle rahapelialan hommiin tulevalle nuorelle suomalaissinkulle, joka huomaa viihtyvänsä. Miksi tänne kannattaisi jäädä tai mikä oleellisemmin: miksi muka ei?
Artikkelisarjassamme aiemmissa osissa on jo lueteltu itsestäänselvimpiä ja vähemmän tunnettuja syitä, joten kerron juuri tästä hetkestä, helmikuun viimeisen päivän illasta vuonna 2018.
Kävimme puolisoni kanssa käppäilemässä asuinkaupunkimme Mostan lempeässä illassa, ohuella neuleella pärjäsi hyvin. Suomessa kuulemma 26 astetta pakkasta. Illastimme paikallisessa kansanravintolassa: erinomainen penne carbonara meikäläiselle, valtava lautasellinen kesäkurpitsakeittoa puolisolle (sain syödä siitä puolet), hyvinkin kolmannespullon kokoinen kaato puolisoni mukaan aivan juotavaa valkoviiniä ja sekä puoli litraa maailman parasta virvoitusjuomaa Kinnietä, yksitoista euroa. Kaikki tämä sydämellisen palvelun maustamana. Siitä hämärästi valaistua katua kotiin kuutamon alla, ikkunasta siintää kaukana niittyjen kukkaloiston takana Mdinan ikivanhan kivikaupungin siluetti.
Tämä on maaginen, turvallinen ja kaikkiin aisteihin vetoava paikka, jossa yhä elää suomalaisittain halvalla. Mutta mikäli päättäisin jäädä tänne, kiinnittäisin huomiota myös siihen, miten täältä pääsee käymään muualla. Malta on pinta-alaltaan suurempi kuin Vantaa, mutta pienempi kuin Espoo. Malta voi ajan mittaan tuntua muutenkin kuin fyysisesti pieneltä, jos harrastaa esimerkiksi vaatekaupoissa kiertelyä (totta puhuen täältä ei kannata ostaa vaatteita eikä juuri mitään muutakaan) tai muutakin kuin turisteille suunnattua yöelämää.
Koska Malta on massaturismikohde on Länsi-, Keski- ja nykyään yhä enenevässä määrin myös itäiseen Eurooppaan hyvät lentoyhteydet. Osaa yhteyksistä lennetään vain keväästä syksyyn, mutta reittejä riittää talvellakin hintojen ollessa usein naurettavia. Maltalaiset matkustavatkin paljon; on tavallista käydä viikonlopun mittaisella ostosreissulla Lontoossa. Pääsaarella on lentokentälle aina lyhyt matka ja pieni kenttä on nopea sekä toimiva.
Ei tänne Sisilian ja Afrikan väliin siis metsity tai pitäisikö liki metsättömälle Maltalle sopivammin sanoa pölyynny, ellei halua. Mannertenvälisiä reittilentoja tosin ei ole, mutta esimerkiksi Dubaihin ja sieltä suureen maailmaan pääsee Kyproksella välilaskun tekevällä Emiratesin laajarunkokoneella. Malta-Larnaca isolla koneella on melko erikoinen eurooppalainen lentoyhteys, olen pari kertaa matkan kulkenut.
Kuinka moni ulkomaalainen tai ulkomaalaissyntyinen Maltalla pysyvästi elää? Brittejä on tänne vakituisesti asettunut nelisenkymmentätuhatta ja esimerkiksi italialaisia jokunen tuhat (Maltan asukasluku on 430 000). Vakituisesti maassa asuvien ulkomaalaisten lukemat ovat epämääräisiä ja vaihtelevat lähteestä riippuen, sillä EU-aikana on mahdotonta kontrolloida, missä itse kukin aikaansa viettää. Eikä Maltan valtiolla ole mitään kiinnostusta kytätä EU-kansalaisia, vaikka yli puoli vuotta kestävästä asumisesta pitäisi teoriassa ilmoittaa. Akuuteissa sairaustapauksissa eurooppalainen sairausvakuutuskortti takaa hoidon, ellei potilas ole Maltan sosiaaliturvan piirissä. Toisaalta yksityisellä puolella yleislääkärille pääsee kympillä, joten paikallisetkin käyttävät usein tällaisia palveluita käyttäjälle täysin maksuttoman julkisen sijaan. Julkiselle kun voi olla jonoja.
Entä jos äkisti sairastuu vakavasti, jopa kuolemanvakavasti? Niin suomalainen turisti tai maahan muuttanut kuin paikallinen ökyrikaskin päätyy tehohoitoa tarvitessaan Mater Dein eli Jumalanäidin keskussairaalan teho-osastolle, jossa taannoin vietin yksitoista vuorokautta. Minulla ei ole eikä toivottavasti ihan heti tule vertailtavia elämyksiä, mutta tuo hoitokokemus tuntui suorastaan käsittämättömän ammattitaitoiselta, tehokkaalta ja huolehtivaiselta. Myöhempi googlettelu kertoi, että Mater Dei nauttii korkeaa kansainvälistä mainetta.
Sairastumista täällä ei siis tarvinne pelätä ainakaan enempää kuin missään muuallakaan ja paikallisella henkilökortilla – jollainen maahan pysyvästi muuttavan on tietysti käytännössä otettava – on julkinen terveydenhuolto kuten sanottua potilaille ilmaista. Itse asiassa yllättävän moni asia Maltalla rahoitetaan kokonaan verovaroista kiinteistöjen jätehuoltoa myöten. Maltalle säädettiin juuri käyttäjille lähes ilmainen julkinen päivähoito.
Pohjoismaalaistyyppistä perusturvaa ei kuitenkaan ole. Valtio ei takaa kenellekään omaa asuntoa, asumistuen käsitettä ei ole ja työttömyyspäiväraha on parinsadan euron pinnassa. Ilman mitään tukiverkkoa joutuu lähelle absoluuttista köyhyyttä, toisaalta melkein kaikilla on viimekätisenä tukiverkkona suku ja kirkko tarjoaa köyhäinapua. Tämä todellisuus tuskin ketään suomalaista mitään kautta henkilökohtaisesti koskettaa, mutta tulkoon mainituksi.
Suomalainen päätyy todennäköisemmin asuntomarkkinoille kuin köyhäinavun asiakkaaksi, mutta uskaltaako täältä ostaa asuntoa?
Neliöhinnat ovat keskimäärin tuplaantuneet kuudessa vuodessa hirmuisesta rakennusbuumista huolimatta, joten huoli asuntokuplasta on aito. Mikäli Maltan talousihme haukkaisi vuohenpaskaa (vuohi on Maltan perinteisin hyötyeläin) niin täällä olisi monella asunnon arvoa korkeampi asuntolaina.
Markkinariski on tietysti olemassa kaikkialla, mutta Maltalla voi olla muutakin huomioitavaa. On hyvin vaikeaa ennakoida, mitä ostamasi asunnon tai talon välittömän läheisyyteen tulevaisuudessa rakennetaan; mahtavilla näköaloilla varustettu ilmava asunto voi muutaman vuoden päästä olla kymmenkerroksisten hirviöiden saartamassa kuilussa. Lisäksi jo olemassaolevat talot voivat yhtäkkiä kasvaa ylöspäin vaikka kuinka paljon. Kun talojen perustuksena on kallio ja materiaalina kivi saattaa vuosikymmeniä kaksikerroksisena elänyt naapuritalo venähtää kahdeksaan kerrokseen.
Maltalla liikkuessaan kuvittelee äkkiseltään, että olisipa helppoa hankkia maaseudulta tontti ja rakentaa talo. Onneton, kivinen perunapellonkulma tuskin paljoa maksaa ja talojen rakentaminen on näissä ilmasto-oloissa lastenleikkiä – ei tarvitse välittää roudasta tai edes erityksistä, kivimökki pystyyn ja pinta-asennuksilla vedet, viemärit ja sähköt kulkemaan.
Niinhän sitä luulisi, mutta Maltan valtio ja kansa suojelevat maataan tasan yhdellä (ei helposti tulee mieleen muita) hyvin tehokkaalla ja valvotulla tavalla. Asuinrakennuksia saa rakentaa vain asemakaava-alueelle, ellei ole äärimmäisen poikkeuksellista syytä tai ellei satu olemaan oikeasti rikas, jolloin saa tietysti tehdä mitä lystää. Niinpä pikkuruisessa maassa yhä säilyy kuvauksellista maaseutua, niittyjä, idyllisiä kukkuloita, autioita rantakaistoja.
Asioiden näin ollessa on kaava-alueiden tonttimaa hyvin kallista, pientalojenkin rakentaminen tapahtuu aina kylki kylkeen ja kahdenkymmenen neliön takapiha on suuri. Syntyy tiiviitä kaupunkeja, jotka samalla tavallaan kunnioittavat paikallista rakennus- ja kulttuuriperinnettä. Maltan idylliset laaksot ovat niin idyllisiä juuri siksi, että niihin ei saa rakentaa. Idean pienestä tuvasta satujen laaksossa kaukana melusta ja pölystä saa siis unohtaa, vaikka niitä satumaisia laaksoja, joihin turistit eivät käytännössä koskaan löydä on kyllä olemassa.
Lisätään lopuksi se asuntomarkkinoiden riskeistä mielestäni epämääräisin pelottavin.
Malta ei ole stabiili oikeusvaltio, jossa satunnainen ulkomaalainen voisi satavarmasti luottaa investointinsa pysyvän omissa käsissään. Jos pistäisin omia kuvitteellisia rahojani kiinni Maltan kallioperään tai sen päälle rakennettuun kivitaloon niin se sijoitus on viime kädessä maltalaisten sekä Maltan valtion armoilla. Ja Malta on mafiavaltio. Ainakin briteille tämä on kymmenien heikäläisten kanssa vuosien varrella käymieni keskustelujen pohjalta ylivoimaisesti merkittävin syy olla ostamatta asuntoa Maltalta.
Otsikkoon viitaten: jos tuntuu siltä, että haluaisi muuttaa tänne pysyvästi, niin siitä vain ja unelma todeksi. Järkeä kannattaa kuitenkin käyttää etenkin asuntomarkkinoilla ja turvallisinta on asua ainakin ensimmäiset muutamat vuodet vuokralla. Siinä ajassa ehtii itse mudostaa kuvan tästä yhteiskunnasta ja vetää johtopäätöksiä siitä, kuinka paljon rahaa on maahan valmis sitomaan kiinni.
Muuten. Kun asuin Iso-Britanniassa kahdeksan vuotta alkoi juuri tänne Maltalle muuttamisen aikoihin tuntua, että britit eivät enää kokeneet meikäläistä ensisijaisesti ulkomaalaiseksi. Täällä menisi kauemmin, 18 vuotta tai 28. Suurin osa tänne pysyvästikään asettuvista ei edes yritä, koska yrittäminen edellyttäisi maltan kielen hallitsemista.
Katoliseen kirkkoon liittyminen – joka ei ole ilmoitusia, vaan vaati vuoden verran sitoutumista ja uusien asioiden opettelua – helpottaa kovasti, jos oikeasti haluaa paikallisten maailmaan. Malta ei pohjimmiltaan ole monikulttuurinen tai -kielinen maa, vaan ytimessä ovat maltan kieli ja pyhä roomalaiskatolinen kirkko, joihin käytännössä jokainen maltalainen kasvaa. Niinpä jos haluaa suomalaisen ohella maltalaiseksi ruveta on edessä valtava, elämänkokoinen, mutta takuulla kiehtova työmaa.
—
Miksi emme puolisoni kanssa ainakaan tälläkään, pian vuoden kestäneellä Maltan-keikalla ole jäämässä tänne pysyvästi?
Syyt eivät ole työntävät, vaan vetävät. Meillä molemmilla on Suomessa asioita, joiden vuoksi emme ole valmiita jäämään Euroopan lämpimämmälle laidalle. Toisaalta tuntuisi jopa surkean surulliselta ajatella, ettei enää koskaan asuisi Maltalla. Tämä paikka on mennyt vereen, sieluun tai johonkin.
Lohduttaudutaan Euroopan unionin ylivoimaisesti mahtavimmalla jutulla. Meillä EU-kansalaisilla on vapaus asua missä päin unionia haluamme ja millaisissa jaksoissa haluamme. Siinä mielessä todellakin olemme ensisijaisesti unionin emmekä yksittäisten jäsenmaiden kansalaisia.
Tuo on valtava inhimillinen ja kulttuurinen etuoikeus sekä voimavara, jota kannattaa elämässään hyödyntää, mikäli tahtoa on.
Pääkuva: Giuseppe Milo / Flickr.com
