Manchester Cityn johdolla uuteen Valioliigakauteen
Valioliigan kausiennakko 2018 / 2019 keskittyy tällä kertaa sarjan top 6 -joukkueisiin. Suomen paras futisaiheinen podcast, Tutkapari, on käynyt kuluneella viikolla läpi sarjan asetelmat. Tässä artikkelissa analysoidaan liigan kärkijoukkueet Tutkaparin podcastin pohjalta.
Manchester City – Tähtäimessä Mestarien liigan voitto
Rankingin ykköspaikalla jatkaa Manchester City. Pep Guardiolan joukkue oli viime kaudella häkellyttävän ylivoimainen ja rikkoi sadan pisteen sekä sadan maalin historialliset rajapyykit. Yllättävää oli lähinnä se, että Cityn paras maalintekijä jäi yli kymmenen osumaa Mohamed Salahin lukemista.
Guardiola jatkaa joukkueen managerina myös tulevalla kaudella, joten kentällä nähdään sama tuttu City. Avauskokoonpano pysyy lähes täysin ennallaan, sillä joukkue ei ole menettänyt kesän aikana yhtään runkopelaajaa. Siirtorintamalla on ollut hiljaista myös Manchesterin suuntaan, mutta yksi merkittävä kauppa on sentään saatu aikaan. Leicester-tähti Riyad Mahrez oli lähellä siirtoa jo kesken viime kauden, mutta nyt algerialainen on vihdoin Cityn riveissä.
Mahrez tuo paljon 1 vs 1 -osaamista oikealle laidalle ja vapauttaa samalla Bernardo Silvan siirtymään keskikentän puolelle. Guardiolalta odotettiin hieman puolustavan keskikenttäpelaajan hankintaa, sillä Fernandinho alkaa olla jo ikääntymään päin. Brasilialainen jatkaa kuitenkin toistaiseksi Cityn ankkurina.
Puolustuksesta voidaan nostaa esiin tammikuussa seuraan tullut Aymeric Laporte. Vasta 24-vuotias ranskalaistoppari saa yhä enemmän vastuuta ensi kaudella.
Kuva: Aymeric Laporte sunnuntain Community Shield -ottelussa
Hyökkäyspäässä tehoista vastaavat tutut nimet. Sergio Aguero palasi kesälomalta tekemällä kaksi maalia Community Shield -matsissa, mutta Kevin De Bruyne sekä Raheem Sterling eivät ole vielä pelanneet MM-skabojen jälkeen.
Cityn on vaikea rikkoa viime kauden piste- ja maaliennätyksiä Valioliigassa. Odotettavissa on enemmän pistemenetyksiä muita kärkiseuroja vastaan, jotka ovat parantaneet tasoaan suhteessa Cityyn nähden. Guardiola on valloittanut Valioliigan, mutta Euroopassa Cityltä puuttuu vielä menestystä. Mestarien liigan voitto on taatusti ensimmäisenä seurajohdon toivelistalla.
Liverpool – Valioliigan parhaat siirrot
Manchester Cityn ykköshaastaja löytyy tulevalla kaudella Liverpoolista. Punapaidat ovat onnistuneet erinomaisesti kesän siirtoikkunassa, ja Kloppin joukkue osoitti jo viime kaudella olevansa jopa Mestarien liigan voittajaehdokas. Liverpool teki Cityn jälkeen selvästi eniten Valioliigamaaleja ja hävisi myös toiseksi vähiten otteluita. Sinänsä merkityksetön kakkospaikka hukattiin loppukeväällä, jolloin Liverpool keskittyi Mestarien liigan ratkaisupeleihin.
Kuten kaikki futiksen ystävät hyvin tietävät, Liverpoolin viime kausi päättyi karmaisevaan pettymykseen Mestarien liigan finaalissa. Loris Kariuksen henkilökohtaiset virheet ja Salahin loukkaantuminen tulivat Real Madridia vastaan kalliiksi. Liverpoolin maalivahtiongelmasta on puhuttu jo vuosikausia, ja nyt joukkue sai vihdoin korjattua tilanteen. Anfieldille siirtyi AS Roman erinomainen brassiveskari Alisson.
Kuva: Alisson torjuntatöissä Napolia vastaan kesän harjoitusottelussa
Edellä mainittu hankinta oli vain yksi monista onnistuneista kaupoista. RB Leipzigistä saapunut Naby Keita on vielä toistaiseksi monille tuntematon pelaaja, mutta ei ole pitkään. Kyseessä voi hyvinkin olla koko Valioliigan paras hankinta tänä kesänä. Keitan lisäksi Liverpool hankki Monacosta Fabinhon, joka on maailman eliittiä kahden suunnan keskikenttäpelaajien joukossa.
Liverpoolin hyökkäystrio on kiistatta yksi maailman parhaita, ja tästä oli viime kaudella osoituksena Mohamed Salahin voittama maalikuninkuus. Seurajohto on vahvistanut myös tätä osa-aluetta, sillä Anfieldille siirtyi Sveitsin maajoukkuemies Xherdan Shaqiri. Stokessa pitkään vaikuttanut pelaaja on loistava lisä Liverpooliin ja tarjoaa laadukkaan vaihtoehdon rotaatiotilanteissa.
Jurgen Kloppilla on käytössään selvästi viime kautta laajempi materiaali. Kesähankintojen lisäksi kannattaa muistaa myös Adam Lallanan sekä Daniel Sturridgen toipuminen pelikuntoon. Liverpoolissa on pikkuhiljaa kaksi sen verran laadukasta joukkuetta, että tulostaso ei enää kärsi rotaation seurauksena.
Vaikka Liverpool onkin Cityn ykköshaastaja, niin rankingissa joukkueiden välillä on selkeä hajurako. Valioliigamestaruuden karkaaminen Manchesterista olisi yllätys. Liverpool aiheutti viime kaudella yhden Cityn kahdesta tappiosta, ja joukkue tulee varmasti olemaan lähempänä ykköspaikkaa tulevalla sesongilla.
Manchester United – Mourinhon kolmas kausi
Manchester Unitedin kakkospaikka oli loppujen lopuksi hieman yllättävä sijoitus. Monet odottivat Mourinhon toiselta kaudelta paljon, ja ”punakone” olikin todella vakuuttava alkusyksystä helpon otteluohjelman siivittämänä. Lopulta Unitedilla ei ollut mitään palaa mestauustaistelussa, ja kakkospaikkakin tuli lähinnä David De Gean maagisten torjuntojen avulla.
Jose Mourinho jatkaa seuran peräsimessä nyt kolmatta kautta. Toisin kuin mediasta voisi päätellä, Mou on hyvin pidetty mies ja nauttii pelaajien luottamusta. Portugalilainen on tuonut seuraan uskottavuutta ja vahvistanut Unitedia merkittävästi, mutta rakennusprojektin huippu nähdään vasta tulevina vuosina. Ero Manchester Cityyn verrattuna tuskin kutistuu Mourinhon kolmannella kaudella.
Manchester United on ollut siirtomarkkinoilla hyvin rauhallinen verrattuna aiempiin vuosiin. Ainoa merkittävä hankinta on Shakhtar Donetskin keskikenttäpelaaja Fred. Kyseessä on loistava pelimies, joka tulee tehostamaan joukkueen prässiä ja nostamaan painetta pois Maticin hartioilta. Kokenut serbi joutui viime kaudella osallistumaan liikaa hyökkäyspeliin, mutta Fredin hankinnan myötä Matic voi keskittyä paremmin rikkovaan rooliinsa.
Kuva: Fred viittoilee seurakavereilleen harjoituspelissä Bayernia vastaan
Fredin lisäksi ainoa muutos avauskokoonpanossa on nuori Andreas Pereira. Unitedin akatemiajoukkueissa pitkään vaikuttanut Pereira kävi viime kaudella lainalla Valenciassa, mutta nyt luvassa on vastuuta myös Mourinhon joukkueessa. Pereira on saanut paljon peliaikaa pre-seasonilla, ja tämän taiturin otteita nähdään varmasti tulevan kauden aikana.
Hyökkäyspäässä suurimmat odotukset kohdistuvat varmasti Alexis Sanchezin suuntaan. Arsenalissa vuosikaudet dominoinut chileläinen siirtyi kesken viime kauden Unitediin. Sanchezin kevät oli kuitenkin turhautumista täynnä, eikä Mourinho saanut Unitedin kokoonpanoa toimimaan hänen ympärillään. Nyt Sanchezilta on lupa odottaa todella vahvaa kautta.
Manchester Unitedin kohtalona on hyvin todennäköisesti kolmas sija. Suurin uhkaaja Chelsea on vielä rakennusvaiheessa, ja Tottenhamin käyrä osoittaa alaspäin. Mestaruuteen asti joukkueen rahkeet eivät kyllä riitä.
Chelsea – Sarri palauttaa hyökkäävän futiksen
Neljänneltä sijalta löytyy kauden 2016/2017 mestarijoukkue Chelsea. Luvassa on muutosten kausi, sillä liigamestaruuden tuonut valmentaja Antonio Conte on vaihtanut maisemaa. Blues luottaa myös tulevalla kaudella italialaiseen osaamiseen, sillä joukkuetta johtaa jatkossa Maurizio Sarri.
Kyseessä on 59-vuotias italialaismanageri, joka on luotsannut viime vuosina Serie A -seura Napolia. Sarri teki edellisessä työpaikassaan hienoa duunia ja nosti Napolin aivan Juventuksen kantaan mestaruustaistelussa. Monet odottavat nyt iloisen ja hyökkäävän jalkapallon paluuta Stamford Bridgelle.
Chelsealla on edessä jossain määrin välikausi. Sarrin pelifilosofia ei ole Conten kaltainen, ja lisäksi Chelsean käyttämä formaatio tulee muuttumaan 3-4-3:sta 4-3-3 muotoon. Tämä muuttaa etenkin laitapakkien ja keskikentän roolitusta, eikä Sarri saa haluamiaan pelaajia kasaan vielä yhden tai kahden siirtoikkunan aikana.
Mielenkiintoisin hankinta on keskikenttäpelaaja Jorginho, jonka uusi manageri toi mukanaan Napolista. Aivan viime päivinä Lontooseen on siirtynyt myös Real Madridin huippulupaus Mateo Kovacic, joten tämä kaksikko muodostaa yhdessä N’Golo Katen kanssa aivan uudenlaisen keskikentän. Etenkin Jorginhosta on lupa odottaa Chelsean ehdotonta avainpelaajaa. Kyseessä on muuten brasilialaisesta nimestä huolimatta Italian maajoukkuetta edustava mies.
Kuva: Jorginho Manchester Cityn pelaajien puristuksessa Community Shield -ottelussa
Kovacicin siirron yhteydessä Chelsea menetti myös pitkäaikaisen luottoveskarinsa Madridiin. Courtois paikattiin kuitenkin nopeasti ja isolla rahalla, sillä Blues rikkoi maalivahtien siirtoennätyksen ostamalla Bilbao-veskari Kepan peräti 80 miljoonalla eurolla.
Maurizio Sarrin tuoma pelityyli pitäisi sopia loistavasti myös avainhyökkääjä Eden Hazardille. Belgian maajoukkuetähti saa enemmän palloja jalkaansa vaarallisilla sektoreilla. Tehopisteet tulevat taatusti kasvamaan viime kaudesta.
Hazardin lisäksi myös David Luiz noussee Sarrin alaisuudessa uuteen kukoistukseen. Brassitopparin pallolliset vahvuudet tulevat nyt huomattavasti paremmin esiin.
Chelsealta on lupa odottaa selkeää parannusta viime kauteen verrattuna. Community Shield -matsi kuitenkin osoitti, että joukkue ei ole vielä valmis. Blues oli suurissa vaikeuksissa Cityn kanssa, vaikka hallitseva mestari ei pelannut lähellekään parhaalla miehistöllään. Kyseessä ei vielä Sarrin näköinen joukkue, mutta yksi asia lienee varmaa: Chelsea parantaa roimasti viime kauden 62 liigamaalia, joka oli 44 osumaa vähemmän verrattuna mestari Cityyn.
Tottenham – materiaalin rajat tulevat vastaan
Tottenham on monien yllätykseksi vasta sijalla viisi. Spurs on ollut viimeiset kolme kautta yksi mestaruuskandidaateista, mutta joukkueen rajat alkavat tulla pikkuhiljaa vastaan. Pochettinon rakentama superjoukkue on saavuttanut huippunsa.
Spurs lähtee tulevaan kauteen tutulla reseptillä. Uskomatonta duunia tehnyt Mauricio Pochettino jatkaa joukkueen peräsimessä, eikä avauskokoonpanossa nähdä oikeastaan mitään muutoksia avainpelaajien osalta.
Harry Kane, Christian Eriksen sekä Dele Alli ovat olleet Tottenhamille viime vuosina kaikki kaikessa. Kolmikon panos on mittaamattoman arvokas, ja niin se tulee olemaan myös kaudella 2018 / 2019. Tottenhamin ongelmana on vaihtoehtojen puute.
Joukkueen rinki ei ole ollut missään vaiheessa erityisen leveä, eikä tilanteeseen ole tullut kesän aikana mitään muutoksia. Erik Lamela saatiin sentään kuntoon viime kaudella, ja Lucas Mouraa on ajettu vahvasti sisään joukkueeseen kesän aikana. Nämä herrat ovat silti kaukana edellä mainitun kolmikon tasosta.
Kuva: Harry Kane on ollut jo monta kautta Valioliigan eliittiä. Kesällä hän voitti myös MM-kisojen maalikuninkuuden.
Eriksen, Kane ja Alli pelasivat myös pitkät MM-kisat, joista he ovat edelleen toipumassa. Tottenhamin kuluttava pelityyli, Mestarien liiga ja kansalliset cupit vaativat myös veronsa. Pelaajien huikeasta fyysisestä kunnosta huolimatta on pakko kysyä: kuinka kauan tämä ydinryhmä oikein pysyy kasassa?
Englannin Valioliiga on tällä kaudella tasokkaampi kuin koskaan ennen. Maailman huippujoukkueiden vaatimuksena on ehdottomasti laaja rinki laadukkaita pelaajia, eikä Tottenham pysty vastaamaan tähän haasteeseen. Spurs on auttamatta perässä Manchesterin kaksikkoa, ja Chelsea tulee Sarrin johdolla myös ohi. Uhkana on tulevalla kaudella putoaminen Mestarien liigasta.
Arsenal – aika Wengerin jälkeen
Kuudennelta sijalta löytyy Arsenal, joka lähtee kauteen ilman legendaarista Arsene Wengeriä. Ranskalaismanageri siirtyi syrjään lähes 12 vuoden mittaisen uran päätteeksi. Monet fanit ja analyytikot ovat vaatineet Wengerin päätä pölkylle jo vuosien ajan, mutta nyt valta on siis vihdoin vaihtunut.
Arsenalin uusi manageri on espanjalainen Unai Emery, jolla on takanaan menestyksekäs ura etenkin La Ligan puolella. Emery oli viime kaudella PSG:n managerina, joten hänellä on myös kokemusta suurseuran menestyspaineista.
Pelillisesti luvassa on väistämättä välikausi, sillä Emery ottaa haltuunsa Wengerin vuosikausia rakentaman joukkueen. Kestää oman aikansa, ennen kuin uudella managerilla on kaikki haluamansa palaset käsissään.
Kuva: Unai Emeryä hymyilyttää vielä tässä vaiheessa kautta.
Arsenalin tärkein hankinta on Lucas Torreira, joka tuo aggressiivisuutta joukkueen keskikentälle. Torreira on puolustavan roolin lisäksi todella hyvä syöttelijä, mikä tulee nopeuttamaan Arsenalin pelinrakentelua.
Maalivahtiosasto näyttää hieman huolestuttavalta. Peter Cech on ollut viime kausina virhealtis, mutta niin on myös hänen korvaajansa Bernd Leno. Sakalaisveskari on mokaillut enemmän kuin tarpeeksi Bundesliigan puolella. Puolustuspää on muutenkin haavoittuva kauden alkuvaiheessa, sillä avaintoppari Laurent Koscielny on pitkään sivussa.
Hyökkäyspäässä Arsenalilla on nippu mielenkiintoisia pelaajia, jotka ovat kaikki tuttuja viime kaudelta. Emeryn ongelma on siinä, miten hän mahduttaa ensinnäkin Özilin ja Ramseyn yhtä aikaa kentälle. Sama ongelma on myös Aubameyangin ja Lacazetten kohdalla. Laidalla viihtyvä Mkhitaryan on edelleen kuin varjo Dortmund-vuosistaan, joten Emeryn pitäisi saada miehestä huomattavasti enemmän irti.
Luvassa on siis uuden aikakauden alku. Unai Emery on pätevä manageri, ja Arsenal on vahvistunut viime kauteen verrattuna. Gunners on kuitenkin sen verran top 5 -joukkueita perässä, että kesän tapahtumat eivät aiheuta vielä nostopaineita rankingiin.
—
Tutkaparin Valioliigaennakossa käydään läpi sarjan kaikki joukkueet. Kyseessä on mahtava 2,5 -tuntia pitkä lähetys, jonka löydät seuraavien linkkien takaa: Soundcloud, iTunes, Youtube.
Kuva: by Jonathan Palombo (Manchester City Stadium Tour) [CC BY 2.0 ], via Wikimedia Commons