Musiikin parantava voima
Musiikin vaikutus ihmisen hyvinvointiin ja terveyteen on hyvin moninainen. Musiikin kuuntelemisesta saadun nautinnon lisäksi jo useat tutkimukset ovat osoittaneet, että musiikilla on tervehdyttävä voima. En tiedä kuinka moni lukijoista on nähnyt netissä pyörineitä videoita esimerkiksi siitä, miten alzheimeria sairastava ballerina palaa takaisin tanssin maailmaan kuunnellessaan tuttuja klassisia säveliä ja liikekielikin palaa sieltä jostain, syävltä muistin syövereistä.
Netti on pullollaan myös klippejä, joissa muistisairaat ihmiset eivät tunnista enää läheisiään, mutta kykenevät palauttamaan aivojen kätköistä heille rakkaiden kappaleiden sanat ja sävelet. Ihmeellistä on musiikki.
Musiikilla on erilaisia ryhmiä yhdistävä voima. Musiikki on vapaa rajoitteista, sukupuolista tai iästä. Sillä on valtavia sekä henkisiä että psyykkisiä hyötyjä. Seuraavassa on listattuna tutkimusten osoittamia, mielenkiintoisia tosiasioita musiikista.
Sisällysluettelo
Musiikki auttaa laihduttamaan
Oletko ahmija? Syötkö ruoan pureskelematta samalla, kun selaat älylaitteeltasi kaiken maailman dataa ja googlettelet eToro kokemuksia? Ahmimisella on suora vaikutus ruoan sulamiseen ja tätä kautta myös painonhallintaan. Erään tutkimuksen mukaan kevyt musiikki sekä lempeämpi valaistus hidastavat syömistahtia. Ruoka pureskellaan paremmin ja pidempikestoisen ruokailun myötä nälän tunne tyydyttyy pienemmällä määrällä ruokaa, kun ihminen syö hitaammin. Tällä puolestaan on selvä positiivinen vaikutus painonhallintaan.
Palaudut liikuntasuorituksesta paremmin
Kyllä, näin se menee – erään tutkimuksen tulosten perusteella keho palautuu treenistä paremmin, kun kuuntelet suorituksen jälkeen musiikkia. Rentoutus rauhallisella musiikilla rentouttaa mieltä sekä kehoa, mutta tutkimusten valossa myös rankempi speedmetal-mättö ja itse asiassa mikä tahansa musiikki auttaa palautumiseen.
Kiireisessä elämässämme toipumisen nopeuttaminen passaa varmasti kaikille, niinpä ei muuta kuin luurit korville ja musa laulamaan urheilusuorituksen jälkeen.
Musiikki lieventää masennusta
Tässä kohtaa musiikkityylillä on merkitystä. Mitä rauhallisempaa, meditatiivisempaa musiikki on, sen parempi on myös sen vaikutus. Tutkimuksen mukaan esimerkiksi klassinen musiikki on koettu masentuneita tutkittaessa tunnetilaa kohottavaksi, siinä missä raskaammalla ja nopeatempoisella musiikilla on puolestaan todettu negatiivinen vaikutus.
Musiikki voi nostaa mielialaasi, kun mieli on maassa. Musiikin avulla ihminen pääsee joka tapauksessa lähemmäs todellista minäänsä ja todellisia tunteitaan, joten sen voimaa ei tarvinne kyseenalaistaa.
Nukut paremmin
Hämmentävää kyllä, musiikilla näyttää olevan positiivinen vaikutus myös unen laatuun. Hieman samaan tapaan kuin masennuksen suhteen, musiikkigenrellä on tässä iso merkitys.
Eräässä tutkimuksessa unettomuutta saatiin helpotettua kuuntelemalla klassista musiikkia, mutta kaikenlainen rauhallisempi, esimerkiksi maailman musiikki, toimii.
Musiikki vähentää stressiä
Musiikki on mitä mainioin apukeino, kun ihminen pyrkii rauhoittumaan. Musiikin voimaa käytetään meditaatiossa, joogassa ja muissa erilaisissa mielen ja kehon hyvinvointia edistävissä harjoitteissa.
Musiikki vaikuttaa ihmisen biokemiallisiin reaktioihin positiivisella tavalla ja tätä kautta kykenee auttamaan stressin lieventämisessä. Hidas, jopa monotoninen musiikki hidastaa tutkimusten mukaan ihmisten aivoaaltoja. Näin tapahtuu myös esimerkiksi hypnoosissa. Musiikin voima on kieltämättä hämmästyttävä.
Musiikki lieventää kipua
En tiedä kuinka monet lukijoista ovat kokeneet synnytyssalin tapahtumat, mutta varmasti monet. Neuvolassa opastetaan odottavia äitejä kokoamaan itselleen ennen synnytystä musiikkilistan, jota on tarkoitus soittaa, kun synnytys alkaa käynnistyä. Homman idea on, että musiikkia kuunnellessaan synnyttävän äidin kivun määrää on tarkoitus pienentää.
Tutkimusten valossa on nimittäin niin, että musiikki vaikuttaa tutkitusti kivun intensiteettiin sitä pienentävästi – ja synnytyssalissa jos jossain kaikenlainen, pienikin, kivun helpottaminen on enemmän kuin paikallaan.
Suoriudut paremmin
Tuntuuko siltä, että vanne kiristää päätä, mutta silti pitäisi toimittaa se ja tuo raportti ja kirjoittaa firman sivuille nettijulkaisu aiheesta x ja pomo häiritsee mesessä, lapset pitää meteliä ja puolisokin tekee jotain tyhmää? Silloin, kun stressaat, mutta tehtävät pitäisi saada hoidettua – laita Avicii, tai mikä tahansa, soimaan.
Tutkimusten mukaan musiikin kuunteleminen auttaa keskittymään. Ja kun keskityt paremmin, suoriudut paineessakin paremmin.
Nopeuttaa toipumista
Täysin kotimaisessa tutkimuksessa tehtiin seuraava havainto: kun halvauksen saaneet potilaat kuuntelivat musiikkia kaksi tuntia päivässä, heidän kielellinen muistinsa sekä huomiokykynsä paranivat – tähän huomioon itse asiassa viitattiin jo artikkelin alkupäässä.
Lisäksi kyseisessä suomalaistutkimuksessa havaittiin, että musiikkia säännöllisesti kuunnelleet potilaat olivat myös paremmalla tullella kuin ne potilaat, jotka olivat kuunnelleet ainoastaan aäänikirjoja. Melkoista.
Parantaa urheilusuoritusta
Jos musiikilla oli palauttava vaikutus, niin musiikki kykenee myös nostamaan suoritustasoja ja tätä kautta parantamaan urheilusuorituksia. Eräässä tutkimuksessa seurattiin koripallojoukkuetta, joka kuunteli ennen otteluita energistä musiikkia ja suoriutui kentällä sitten paremmin kuin ilman musiikkia ottelun alla.
Jenkkilässä tutkittiin myös miesoletettuja yliopisto-opiskelijoita, joiden tehtävä oli suorittaa testissä kuntopyörätreeni. Varsin hämmästyttävää oli tässäkin tutkimustuloksessa se, että musiikkia ennen suoritusta kuunnelleet henkilöt harjoittelivat kovempaa eli ajoivat kuntopyörällä pidemmän matkan kuin muut. Musiikilla näyttäisi olevan näin ollen myös motivoiva vaikutus.
Jos nämä yhdeksän eri musiikin voimasta kertovaa tosiasiaa eivät sinua vielä vakuuttaneet, niin tee itsellesi kuitenkin palvelus ja lähde kokeilemaan asiaa itse käytännössä ja voin taata, että et pety. Ota musiikki mukaan elämääsi ja sen eri vaiheisiin ja katso, mikä vaikutus sillä oikeasti sinulle on. Tässä kokeilussa et ainakaan tutkimusten valossa voi hävitä.