Artikkelit

Retkeily Suomessa

Suomen tuhannet metsät, järvet ja harjut tarjoavat henkeäsalpaavia maisemia ja Suomen luonto on muutenkin todella monimuotoinen ja kaunis. Retkeily on muutenkin todella mukavaa puuhaa, mutta tietenkin Suomen hyvät retkeilymaastot parantavat kokemusta entisestään. Kunto paranee, saa raitista ilmaa ja usein myös hyviä tarinoita kerrottavaksi. Retkeily on hauskaa sekä yksin, että porukalla. Retkeilykokemusta voi kuitenkin parantaa hyvällä suunnittelulla ja suunnitelman mukaisella toiminnalla retkeillessä. Tässä artikkelissa käymme lyhyesti läpi retkeilysuunnitelman tekoa ja retkeillessä tarvittavaa varustusta. Tässä artikkelissa puhutaan retkeilystä suhteellisen lämpimällä kelillä. Mikäli retkeilet yön yli talvella, on tietenkin syytä varustautua esimerkiksi pukeutumisen kohdalla selvästi eri tavalla.

Retken suunnittelu

Retki on hyvä suunnitella ainakin osapuilleen jo etukäteen. On tietenkin romanttinen ajatus mennä sinne minne tuuli kuljettaa miettimättä etukäteen mitään, mutta tällä tavalla menettelemällä saattaa joutua odottamattomiin vaikeuksiin. Erityisesti yön yli retkeillessä on hyvä jo etukäteen suunnitella sopiva paikka yöpymiselle ja suuripiirteisesti aikataulu paikkaan saapumisessa. Aikataulusta ei kannata tehdä liian tiukkaa, vaan siinä on hyvä olla reilusti varaa.

Mikäli ei ole leiriytymispaikkaan saapuessa vielä valmis yöpuulle, niin leirinuotion ääressä voi sitten kaikessa rauhassa vaikkapa lukea kirjaa. Nykyäänhän Suomessa mobiiliverkon kattavuus on lähes koko maa ja harva lähtee retkellekään ilman älypuhelinta.

Helposti ajatellaan, että ruokaillahan voi missä vain, mutta mikäli tarkoitus on ruokaa lämmittääkin, niin myös ruokailupaikat on hyvä olla jo etukäteen suunniteltuna. Hyvä nyrkkisääntö on, että arvioit ensin matka-ajan tarkkaan ja sitten lisäät aikaan 20 % vielä lisää. Tällä tavalla ei tule kiire ja on riittävästi varaa yllätyksiin tai muihin syihin. Tutkimusten mukaan ihmiset tavallisesti aliarvioivat tarvittavan ajan määrän matkoja taittaessaan.

Retkellä tarvittavat varusteet

Varsinkin yön yli retkelle lähtevän ei kannata lähteä soitellen sotaan, vaan varustautua huolellisesti. Toki selkärepun tilavuus ja paino rajoittavat retkelle mukaan otettavia varusteita, mutta tietyt varusteet ovat lähes välttämättömiä varmistamaan onnistuneen retkikokemuksen.

Pukeutuminen on kaikkein tärkein asia. Mikäli retkellä palelee, niin koko retki menee myttyyn. Pelkät lämpimät vaatteet eivät kuitenkaan riitä vaan retken olosuhteet pitää myös ottaa huomioon.

Vaellusjalkineet tai kumisaappaat ovat kesäisinkin ehdoton varuste. Märillä sukilla ja jaloilla retken jatkumisesta ei tule mitään. Leiriytymishetkellä täytyy tietenkin olla kevyet jalkineet, kuten sandaalit.

vaelluskengät

Säätilaan sopiva ulkoilutakki tulee olla päällä, t-paitasillaan retkeily voi houkuttaa, mutta Suomen kesässä säätila vaihtelee vuorokaudenkin aikana, joten ainakin varusteissa pitää takki olla ehdottomasti aina mukana. Itse paidan, lyhythihaisen tai pitkähihaisen tulee olla hengittävää materiaalia ja reppuun täytyy pakata vaihtokappaleita. Sama pätee sukkiin ja alusvaatteisiin, vaihtopareja täytyy olla mukana.

On hyvin kannattavaa ottaa mukaan myös jonkinlaista taukovaatetusta, kuten takki. Yötä varten kannattaa varata erillinen yöasu ja myös villasukat, sillä Suomen yöt voivat olla kylmiä.

Vaatetus ei ole kuitenkaan ainoa asia, mitä retkelle tulee pakata. Erittäin tärkeisiin varusteisiin kuuluu sateensuojus sekä tulitikut ja puukko veden kestävässä pussissa tulentekoa varten. Matkapuhelin on myös tärkeä varuste, kun teknologia sen mahdollistaa. Huomaa katsoa, että akku on täynnä lähtiessä. Retkellä ei todennäköisesti tule mahdollisuutta ladata sitä.

Käymälässä käymistä helpottaa huomattavasti jos on saanut sujautettua wc-paperirullan mukaan rinkkaan. Makuu- ja istuinalustat ovat yllättävän tärkeitä ja unohtuvat monilta. Useita tunteja istuessa tai maatessa pienikin pehmustus auttaa hyvin paljon. Ruoka ja juomat kuuluvat tietysti sanomattakin mukaan varustukseen.

Photo by Annie Spratt on Unsplash, Jon Flobrant on Unsplash

What is your reaction?

Excited
0
Happy
0
In Love
0
Not Sure
0
Silly
0

You may also like

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

More in:Artikkelit