Historia

Taistelu Britanniasta pysäytti Saksan sotakoneiston

21 lokakuun, 20222954 views1

Taistelu Britanniasta alkoi 10. heinäkuuta vuonna 1940, kun saksalaiskoneet tekivät yllätyshyökkäyksen brittiläistä laivasaattuetta vastaan Englannin kanaalissa. Tämä isku aloitti noin neljä kuukautta kestävät taistelut Saksan ja Iso-Britannian ilmavoimien välillä. Sotatoimien tuloksena Saksan oli pakko hylätä haaveet maihinnoususta Iso-Britanniaan. Tämä oli ensimmäinen suuri takaisku Hitlerin joukoille toisessa maailmansodassa.

Taistelu Britanniasta – operaation taustat

Taistelu Britanniasta oli suoraa jatkoa natsi-Saksan sotatoimille vuosina 1939-1940. Hitlerin joukot etenivät touko- ja kesäkuussa 1940 läpi Länsi-Euroopan valloittaen mm. Hollannin, Belgian ja Ranskan.

Näihin tapahtumiin liittyy olennaisesti myös Christopher Nolanin suurelokuva Dunkirk. Iso-Britannian onneksi Dunkerquen pelastusoperaatio onnistui, ja maa vältti katastrofaaliset miestappiot heti sodan alkumetreillä.

Kesäkuun 17. päivänä 1940 oli Ranskan vuoro luovuttaa. Seuraavana päivänä Winston Churchill piti kuuluisan puheensa Britannian alahuoneelle, joka alkoi sanoilla: ”The Battle of France is over. I expect the Battle of Britain is about to begin”. Tästä puheesta on peräisin myös taistelun virallinen nimi The Battle of Britain (Taistelu Britanniasta).

Maihinnousu ei ollut Hitlerin ensisijainen tavoite, sillä saksalaisilla ei ollut siihen sopivaa kalustoa. Kyseessä olisi ollut myös hyvin riskialtis operaatio, jonka onnistumista uhkaisi brittien merivoimien lisäksi maan ilmavoimat, RAF.

Tästä johtuen Saksa halusi painostaa Iso-Britannian ensisijaisesti rauhaan. Hitlerin tavoitteena oli saada saarivaltio mukaan yhteiseen rintamaan kommunismia vastaan. Tämä ei kuitenkaan onnistunut.

Lopulta Hitler antoi heinäkuun 16. päivänä 1940 direktiivin nro. 16, joka käynnisti operaatio Merileijonan. Kyseessä oli valmistautuminen maihinnousuun.

Saksan materiaaliylivoima

Britit olivat taisteluiden alkuvaiheessa pahasti alakynnessä kaluston suhteen. Saksalla oli käytössä lähes 3000 konetta, joista noin puolet oli hävittäjiä ja puolet pommikoneita. Brittien ilmavoimilla oli reilut 700 hävittäjää, joista ilmasodan alkaessa oli käyttökelpoisia noin 550.

Tarkat määrät vaihtelevat hieman lähteestä ja ajankohdasta riippuen. Suhdeluku oli kuitenkin hävittäjien osalta karkeasti 2:1 Saksan hyväksi taisteluiden alkaessa. Myöhemmin brittien lentokonetuotanto onnistui tasaamaan tilanteen.

Suurin osa Iso-Britannian ilmavoimista oli Hurricane-hävittäjiä. Noin kolmannes oli Spitfire-hävittäjiä, jotka ovat jääneet historiaan ”Britannian pelastajina”. Käytännössä vanhempi Hurricane tuhosi lukumäärällisesti enemmän saksalaiskoneita, koska niitä oli myös käytössä kaksi kertaa Spitfire-hävittäjiä enemmän.

Saksan paras ase oli Messerschmitt Bf 109E -hävittäjä, jota oli testattu jo useissa operaatiossa Espanjan sisällissodasta alkaen. Koneelle oli myös luotu propagandakoneiston avulla lähes voittamaton maine. Muista Saksan käyttämistä koneista voit lukea lyhyet kuvaukset täältä.

Historioitsijat käyvät edelleen jatkuvaa keskustelua siitä, kumpi hävittäjistä (Bf 109 vai Spitfire) oli parempi. Molemmilla koneilla oli omat vahvuutensa, ja lisäksi tekniikka kehittyi jatkuvasti sodan aikana. Britannian ilmasodan alkaessa kumpikaan kone ei tarjonnut mitään ylivoimaista etua.

Brittien tehokas puolustusjärjestelmä

Iso-Britannialla oli käytössään yksi merkittävä ase Saksaa vastaan – Dowding-järjestelmä. Kyseessä oli ilmavoimien komentajan, Sir Hugh Dowdingin mukaan, nimetty puolustusjärjestelmä. Se oli tehokas verkosto, jossa tutkan sekä muun ilmavalvonnan tiedot ohjattiin isompiin operaatiokeskuksiin. Sieltä tiedot toimitettiin eteenpäin ilmapuolustuksesta vastaaville joukoille, jotka käsittivät lentokoneiden lisäksi mm. it-tykkien ampujat sekä etsintävalojen suuntaajat.

Tämä puolustusjärjestelmä osoittautui erinomaiseksi aseeksi saksalaisia vastaan. Tutkavalvonta ilmoitti hyvissä ajoin Iso-Britannian rannikkoa lähestyvistä pommikoneista. Järjestelmä ohjasi radion avulla myös brittien hävittäjälentäjiä oikeaan suuntaan. Tutkan käyttö tuhosi ennen kaikkea Saksan mahdollisuudet yllätyshyökkäyksiin. Saksalaiset eivät pystyneet missään vaiheessa tuhoamaan brittien tutka-asemia riittävällä tehokkuudella, vaikka yritys olikin raivoisaa.

Saksan vahvuutena olivat taitavat lentäjät, joilla oli paljon kokemusta aiemmista sotatoimista mm. Espanjasta, Puolasta, Ranskasta sekä Norjasta. Brittien ongelmana oli löytää päteviä lentäjiä, sillä uusilla kandidaateilla ollut minkäänlaista taistelukokemusta.

Ulkomaalaiset lentäjät olivat merkittävässä roolissa Iso-Britannian puolustamisessa. Lentäjiä tuli etenkin Puolasta, Kanadasta, Uudesta-Seelannista ja Tsekkoslovakiasta. Monilla heistä oli arvokasta taistelukokemusta, jota brittikokelailta puuttui.

Hitler kääntää pommitukset Lontooseen

Taistelut alkoivat virallisesti 10.7.1940, mutta suurin osa heinäkuusta oli lähinnä odottelua Iso-Britannian taipumisesta rauhanehtoihin. Ilmasota raivoisi toden teolla elokuusta alkaen. Tuolloin saksalaiset yrittivät tuhota brittien tutka-asemia sekä lentokenttiä. Saksan tappiot olivat raskaita etenkin pommikoneiden osalta, mutta britit menettivät myös hävittäjiään kovaa tahtia.

Lentäjien rasitus oli myös äärimmäisellä koetuksella. Tilanne oli erityisen vaativa saksalaislentäjille, jotka joutuivat operoimaan vihollisalueella. Moni alasammuttu brittilentäjä pystyi palaamaan takaisin tositoimiin, mutta saksalaisia odotti sotavankeus. Jos lentäjä sattui ensin selviämään maahan tai mereen tehdystä pakkolaskusta…

Taisteluiden käännekohta tapahtui elokuun lopulla, jolloin Luftwaffe alkoi pommittaa Lontoota. Tämä oli seurausta saksalaisten omasta virheestä, jonka vuoksi Luftwaffe oli pommittanut vahingossa brittien siviilikohteita. Churchill määräsi välittömästi kostoiskun Berliiniin, joka sai puolestaan Hitlerin raivon valtaan. Näin alkoivat Saksan kostohyökkäykset Lontooseen, mikä vesitti maan ilmavoimien mahdollisuudet tuhota tärkeämpiä kohteita. Tämä antoi myös arvokasta hengähdysaikaa brittien hävittäjälentäjille. Lontoon pommitukset olivat huipussaan 15. syyskuuta 1940.

Saksalaiset yrittivät myös yöpommituksia, mutta eivät saaneet niillä aikaan haluttua tarkkuutta. Päiväiskuissa tappiot olivat taas aivan liian suuret.

Lopulta Saksan sodanjohdon oli pakko haudata ajatus maihinnoususta ja todeta operaatio epäonnistuneeksi. Pommitukset jatkuivat vielä toukokuuhun 1941 saakka, mutta virallisesti Taistelu Britanniasta päättyi 31. lokakuuta 1940.

Iso-Britannian voittoon ei ollut mitään yksiselitteistä syytä, mutta pommitusten kääntäminen Lontooseen oli varmasti merkittävimpiä strategisia virheliikkeitä.

Brittien lentokonetuotannolla ja huoltojoukoilla oli myös elintärkeä rooli. Ne pystyivät korvaamaan tehokkaasti kärsityt tappiot ja nostivat brittien hävittäjälaivueen lukumäärällisesti Saksan tasolle taisteluiden loppuvaiheessa.

Edellä kuvattu puolustusjärjestelmä toimi niin ikään erinomaisesti. Tämän lisäksi Saksalla oli omat ongelmansa pommikoneidensa kanssa, joiden toimintasäde, puuttellinen aseistus sekä liian kevyt panssarointi aiheuttivat valtavia tappiota.

Taistelu Britanniasta oli tärkeä voitto Iso-Britannialle

Taistelu Britanniasta ei ollut 2. maailmansodan käännekohta, mutta se oli ensimmäinen askel pitkällä tiellä kohti liittoutuneiden voittoa. Kyseessä oli ennen kaikkea selviytymistaistelu. Sen lopputulos mahdollisti brittien osallistumisen sodan ratkaiseviin operaatioihin myös tulevaisuudessa.

Saksan pommitukset eivät koskaan onnistuneet lannistamaan siviiliväestön moraalia. Jos pommit olisivat tehneet tarpeeksi tuhoa, Iso-Britannian sodanjohto olisi ollut pakotettu solmimaan rauhan liiallisten siviilikuolemien välttämiseksi.

Taistelu Britanniasta oli myös 2. maailmansodan ensimmäinen merkittävä takaisku Saksalle. Luftwaffe kärsi operaatiossa valtavia tappioita, joilla oli merkitystä tuleviin sotaretkiin. Tämän lisäksi Saksan merivoimat olivat jo menettäneet tärkeitä aluksia Norjan valtauksen yhteydessä.

Natsi-Saksa käänsi seuraavaksi katseensa seuraavaksi itään, jossa käytiin sodan ratkaisutaistelut seuraavien vuosien aikana.

Kuva; Shutterstock / Keith Tarrier,  Flickr / Jez, Winston Churchill: By United Nations Information Office, New York [Public domain], via Wikimedia Commons | Lähteitä: iwm.org.uk, history.com, Wikipedia