Historia

Talvisodan ensimmäinen uhri kaatui ennen virallista hyökkäystä Lieksassa

1 joulukuun, 20173648 views2

Tässä artikkelissa käydään läpi talvisodan ensimmäisen päivän tapahtumia sekä sotaan johtaneita syitä. Artikkelissa kerrotaan mm. vähemmälle huomiolle jääneistä Pummangin kylän provokaatioista Pohjois-Suomessa. Talvisodan ensimmäinen uhri kaatui Lieksassa ennen virallista hyökkäystä. Ensimmäinen laukaus ammuttiin noin klo 6:30 jälkeen marraskuun 30. päivänä vuonna 1939. Samassa tulitaistelussa kaatui myös talvisodan ensimmäinen suomalaissotilas.

Suomen kohtalo sinetöitiin salaisessa lisäpöytäkirjassa

Suomi oli 78 vuotta sitten vaikeassa tilanteessa. Adolf Hitler oli ajanut politiikallaan Eurooppaa kohti sotaa jo pidemmän aikaa, ja helvetti pääsi lopulta irti 1. syyskuuta vuonna 1939. Saksa hyökkäsi Puolaan, mikä sai koko maailman varustautumaan sotaan. Noin kolme kuukautta myöhemmin Suomi joutui myös osaksi 2. maailmansotaa, kun Neuvostoliiton aloittamat provokaatiot johtivat hyökkäykseen rajan yli 30. marraskuuta.

Suomen kohtalo oli päätetty Saksan ja Neuvostoliiton välisessä Molotov–Ribbentrop-sopimuksessa – tarkemmin sanottuna sen salaisessa lisäpöytäkirjassa. Kyseessä oli hyökkäämättömyyssopimus suurvaltojen välillä, jossa Suomi jätettiin Neuvostoliiton etupiiriin Baltian maiden tavoin.

Suomi oli etsinyt jo vuosien ajan liittolaisia kiristyneessä ilmapiirissä. Tukea ei kuitenkaan löytynyt lännestä, sillä puolueettomana pysytellyt Ruotsi totesi useaan otteeseen, että Suomi ei voisi luottaa naapurinsa apuun. Neuvostoliiton kanssa ongelmia aiheutti itärajan läheisyys Leningradiin; etäisyyttä tärkeään kaupunkiin oli sen aikaiselta itärajalta vain 30 kilometriä.

Neuvostoliitto esitti Suomelle erilaisia aluevaatimuksia vuoden 1939 aikana. Sodan puhjettua Euroopassa neuvotteluiden ilmapiiri kiristyi entisestään, ja Suomen vaatimusten jatkoksi lisättiin maa-alueita Karjalankannakselta sekä Petsamosta. Lisäksi Hanko ja Lappohjan alue oli vuokrattava Neuvostoliitolle kolmeksikymmeneksi vuodeksi.

Suomalaiset myöntyivät luovuttamaan Neuvostoliitolle vain kuvassa näkyvät alueet aivan Leningradin tuntumasta. Marraskuun 13. päivänä suomalaiset neuvottelijat lähtivät Moskovasta viimeisen kerran. Paasikiven ja Tannerin valtuuskunta oli yhä siinä uskossa, että neuvottelut olivat vain tauolla. Toisin kuitenkin kävi.

Mainilan laukaukset

Talvisodan lähtölaukaukset “ammuttiin” Mainilassa, jonka sijainti näkyy yllä olevassa kartassa. Mainilan laukaukset tapahtuivat Neuvostoliiton tietotoimiston mukaan 26. marraskuuta. Leningradin sotilaspiiri raportoi tykkitulesta NL:n joukkoja vastaan, jotka sijaitsivat kilometrin päässä Mainilasta luoteeseen. Itänaapurin mukaan suomalaiset ampuivat yhteensä seitsemän laukausta.

Todellisuudessa mitään laukauksia ei ammuttu, joten kyseessä oli sen aikainen feikkiuutinen. Mainilan “laukausten” tarkoituksena oli vain antaa oikeutus puna-armeijan tuleville sotatoimille. Neuvostoliitto irtisanoi maiden välisen hyökkäämättömyyssopimuksen vain kaksi päivää myöhemmin. Seuraavaksi diplomaattisuhteet menivät poikki, mikä tarkoitti käytännössä sotatoimien alkamista minä hetkenä hyvänsä.

Lopulta Neuvostoliitto avasi tykkitulen Karjalankannaksella 30. marraskuuta kello 6.50 ilman sodanjulistusta. Itänaapurin joukot etenivät tämän jälkeen yli rajan eri puolilla itärintamaa. Talvisota oli alkanut.

Pummangin provokaatio pohjoisessa

Mainilan laukausten lisäksi myös Jäämeren rannalla tapahtui Neuvostoliiton provokaatioita, jotka ovat suurelle yleisölle vähemmän tunnettuja. Pummangin kylässä tapahtui rajaselkkauksia vain kaksi päivää Mainilan laukausten jälkeen, 28. marraskuuta.

Tilanne oli ollut alueella jännittynyt jo pitkän aikaa. Neuvostoliiton sotilaat olivat mm. harjoitelleet hyökkäyksiä kohti Suomen rajaa, pysähtyen kuitenkin ennen sen ylittämistä. Petsamon alue oli siirtynyt Suomelle Tarton rauhassa vuonna 1920, mutta valtioiden rajasta käytiin jatkuvaa kiistaa. Vaitolahdessa rajaviiva kulki kirjaimellisesti keskellä kylää talojen välissä. Alla olevassa kartassa näkyy provokaatioiden kohteena oleva alue.

Pummangin kylässä oleva rajavartioiden majapaikka sai puhelun Kohmelo-ojan rajakämpältä 28. marraskuuta. Vartiopäällikkö Veikko Salkio ehti kertoa puhelimessa, että ovella osoitellaan suomalaisia kivääreillä. Tämän jälkeen puhelu katkesi. Neuvostoliiton sotilaat olivat tunkeutuneet vartiokämppään ja ottaneet suomalaiset rajavartijat vangeiksi.

Moskovan radio raportoi tilanteesta jo samana iltana seuraavasti:

“Suomalainen joukko-osasto teki tänään hyökkäyksen, jolloin me ensin peräydyimme, mutta saatuamme apua, heitimme vihollisen rajan yli. Vangituilta kolmelta sotilaalta otettiin kaksi kivääriä, yksi revolveri, kaksi kiikaria ja valopistooli.”

Tapahtumat uutisoitiin seuraavana päivänä myös Suomessa, mutta se jäi vakavampien uutisen varjoon. Neuvostoliitto lähetti 29. marraskuuta Suomelle nootin, jossa se ilmoitti katkaisevansa diplomaattisuhteet.

Talvisodan ensimmäinen uhri kaatui Lieksassa

Puna-armeijan päähyökkäykset kohdistuivat Suomeen kuudesta itärajan kohdasta: Karjalankannas, Laatokan Karjala, Kuhmo (ja Lieksa), Suomussalmi, Salla ja Petsamo. Päätavoite oli Karjalankannaksella, jossa venäläisten tuli edetä Viipurin kautta Helsinkiin.

Pohjoisessa puna-armeijan selkeä tavoite oli Suomen katkaiseminen kahtia Oulun korkeudelta. Päähyökkäykset etenivät Kuhmon ja Suomussalmen suunnalta. Operaation ensimmäinen vaihe oli hyökkäys Lieksaan, jonka tarkoituksena oli suojata joukkojen sivustaa.

Puna-armeija avasi tulen Karjalankannaksella 30. marraskuuta kello 6.50, mutta ensimmäinen taistelu oli käyty jo puoli tuntia aikaisemmin Lieksan Inarissa. Neuvostoliiton tykistöllä ja tankeilla vahvistettu pataljoona tunkeutui rajan yli ja kohtasi suomalaiset noin kello 6.30. Kyseessä oli todennäköisesti kunnianhimoinen pataljoonan komentaja, joka halusi omat joukkonsa ensimmäisenä Suomen puolelle ennen virallisen hyökkäyksen alkamista.

Rajasotamies Mikko Kallionpää oli yksi tiedusteluryhmän jäsenistä, jotka olivat lähteneet rajavartioasemalta selvittämään vihollissotilaiden etenemistä. Talvisodan ensimmäinen kohtaaminen suomalaissotilaiden ja puna-armeijan välillä tapahtui lumisessa metsässä. Punatähtinen sotilas suorastaan juoksi tiedustelijoiden jättämiä jälkiä pitkin kohti suomalaisjoukkoja.

Kallionpää kertoo Ylen videolla tapahtumista:

“Sitä (venäläissotilas) ei näköjään pelottanut, kun se tuli juosten kohti. Minä heittäydyin mahalleni hankeen ja ärjäisin Sajannolle (komentaja), että saako ampua!? Kukaan meistä ei ollut ampunut tai käyttänyt asetta sitä ennen. Se oli ollut ankarasti kiellettyä.”

Suomalaisia kohti juokseva venäläissotilas kuuli Kallionpään huudon ja hyppäsi polulta sivuun pienen kuusen taakse. Puna-armeijan mies otti kiväärin olaltaan ja alkoi tähdätä kohti suomalaissotilasta.

”Minä näin sen kiväärin suuaukon ja olin itsekin valmiina, pitkälläni siinä maassa. Etäisyyttä oli vain vajaat kymmenen metriä. Sitten minä kiristin liipaisimesta.”

Rajasotamies Kallionpään laukaus löysi myös tiensä maaliin. Liian innokkaasta venäläissotilaasta tuli 105 päivää kestäneen talvisodan ensimmäinen puna-armeijan lukuisista uhreista.

Suomalaisten tiedustelijoiden ryhmä kävi noin kymmenen minuutin mittaisen tulitaistelun, joka maksoi myös sodan ensimmäisen suomalaissotilaan hengen. Kyseessä oli sotamies Kalle Rajala.

Puna-armeijan hyökkäys torjuttiin lopulta Lieksan alueella kolmessa viikossa sissisodankäynnin keinoilla. Neuvostoliitto vetäytyi tämän jälkeen alueelta.

—

Talvisodan ensimmäisenä päivänä tapahtui paljon koko itärintaman osuudella. Neuvostoliitto aloitti välittömästi myös ilmapommitukset Helsinkiin, Viipuriin sekä Turkuun. Ensimmäisen päivän tapahtumista löytyy arkistomateriaalia Ylen Elävästä arkistosta. Paljon lisää talvisota-aiheista materiaalia löydät Yle historian sivuilta.

Lähteet: Yle historia, Talvisodan ensimmäinen laukaus, Wikipedia | Artikkelin kuvat: kuvakaappaus tästä videosta, kuvakaappaus Ylen sivulta, Mainilan laukausten alue: Peltimikko (Own work) [Public domain], via Wikimedia Commons, featured image by Finnish Army personnel [Public domain or Public domain], via Wikimedia Commons