olympialaiset
Urheilu

Tokion olympialaiset 2020 – tutustu lajeihin ja kisojen suomalaisedustukseen

Vuoden 2020 maailmanlaajuisesta pandemiasta johtuen kesäolympialaiset lykkääntyivät vuodella eteenpäin. Olympialaiset järjestetään 23.7–8.8 Japanin pääkaupungissa Tokiossa ja paikalla on kattava edustus myös suomalaisurheilijoita.

Urheilijoiden suorituksia seuraa myös moni Rabona vedonlyönti harrastaja. Olympialaiset ovat myös yksi vuoden suosituimmista vedonlyöntitapahtumista.

Olympialaisten virallisena nimenä pysyy Olympialaiset 2020, vaikka tapahtuma järjestetään vuoden myöhässä. Olympialaisia on nykyisessä muodossaan käyty vuodesta 1896 ja sotia lukuun ottamatta tapahtuma on järjestetty aina neljän vuoden välein. Pandemian aiheuttaman poikkeustilanteen vuoksi seuraavat olympialaiset käydään jo kolmen vuoden kuluttua.

Edellisissä Rio De Janeirossa järjestetyissä olympialaisissa Suomella oli 54 urheilijan joukkue, sisältäen 26 miestä ja 28 naista. Tämän joukkueen suurimmaksi saavutukseksi nousi nyrkkeilijä Mira Potkosen naisten 60 kiloisten sarjasta nappaama pronssimitali.

Suomalaiskilpailijat Tokion olympialaisissa

Olympialaisissa yksi Suomen suurimmista mitalitoivoista oli purjehtija Tuula Tenkanen, joka sijoittui Rio De Janeiron olympialaisissa viidenneksi. Tokiossa Tenkanen purjehti mitalilähdössä neljänneksi, ja nousi lopputuloksissa lopulta viidenneksi. Pronssimitalista Tenkasella jäi uupumaan 12 pistettä.

Keihäänheitossa Suomella on Tokiossa vahva edustus: Antti Ruuskanen, Oliver Helander ja Lassi Etelätalo ovat kaikki mahdollisia mitalisteja. Muissa yleisurheilulajeissa Suomen edustajilla ei välttämättä ole mahdollisuuksia sijoittua mitalipaikoille.

Uinnin osalta odotukset Suomen edustajia kohtaan eivät lähtökohtaisesti olleet kovin korkealla, mutta Matti Mattsson, 27, yllätti kaikki napaten 200 metrin rintauinnista pronssimitalin. Suomen edellisen olympiamitalin uinnista on ottanut Jani Sievinen Atlantassa vuonna 1996.

Yksi vuoden 2021 suomalaisista olympiamenestyjistä on kestävyysjuoksija Sara Kuivisto. Kuivistolla on ollut päällä huima vauhti, sillä Suomen ennätyksiä plakkariin on yksien kisojen aikana kertynyt jo peräti kolme kappaletta.

Hieman yllättäen yksi Suomen kovimmista mitalitoivoista on Lizzie Armanto. Suomalaisille tuntematon skeittitaituri on kasvanut Yhdysvalloissa, mutta suomalaisen isänsä avulla siirtyi edustamaan Suomea. Taustalla oli tavoite saada mahdollisimman moni Yhdysvaltalainen osallistumaan olympialaisiin.

Olympialaiset vedonlyöntikohteena

Olympialaiset ovat yksi suosituimmista urheilutapahtumista vedonlyöntirintamalla. Vedonlyöntipaikkoja on hurja valikoima, ja esimerkiksi Rabona vedonlyönti on yksi suomalaisbetsaajien suosimista vaihtoehdoista. Sivusto tarjoaa hyvät kertoimet ja laajan kohdevalikoiman.

Olympialaisissa riittää jokaiselle päivälle lukuisia mitalilajeja, joiden lisäksi voi lyödä vetoa lukuisista läpi kisojen kestävistä palloiluturnauksista. Näissä saatavilla ovat kaikki tutut vedonlyöntimuodot, kuten 1×2 ja tulosveto.

Suomen pienehköstä joukkueesta huolimatta kotimaisia edustajia kilpailee lähes joka päivä. Pelihuumaan antaumuksella sukeltavien kannattanee kuitenkin tutkailla vedonlyöntimahdollisuuksia muiden maiden osalta, sillä esimerkiksi Kiinan ja Yhdysvaltain joukkueet ovat Suomeen verrattuna täysin toista kokoluokkaa.

Vetoja olympialaisiin voi tavallisen ennakkovedonlyönnin lisäksi asettaa myös livenä, samaan tapaan kuin missä tahansa muissakin suurissa urheilutapahtumissa.

Mielenkiintoisimmat lajit lyödä vetoa

Paini

Suomalaiset ovat menestyneet painissa kohtuullisen hyvin. Petra Ollin lopettaminen uransa huipulla oli suomalaisille mitalitoiveille kova kolaus, mutta tästä huolimatta paini on yksi suomalaisten suurimmista vahvuuksista olympialaisissa.

Painissa luokkia on kaksi: kreikkalais-roomalaisessa sarjassa kisaavat vain miehet, ja vapaapainissa kisaavat miehet sekä naiset. Painoluokkia painissa on kuusi, ja jokaisessa näistä luokista on 16 kilpailijaa.

Maallikon silmiin kahden eri painiluokan merkittävin ero on, että kreikkalais-roomalaisessa versiossa ei ole sallittua koskea vyötärön alapuolelle. Vapaapainissa sen sijaan alavartaloon kohdistuvat hyökkäykset ovat tärkeä osa taktiikkaa.

jalkapallo-pelaaja

Jalkapallo

Jalkapalloa potkitaan kaikissa merkittävissä moniurheilutapahtumissa – niin myös olympialaisissa. Olympialaisfutis on siinä mielessä poikkeuksellista, että miesten joukkueissa saa pelata ainoastaan 23-vuotiatia. Kaikilla joukkueilla saa olla ainoastaan kolme yli-ikäistä osallistujaa.

Tästä säännöstä johtuen miesten olympialaisfutista ei pidetä yhtä suuressa arvossa kuin esimerkiksi EM-kilpailuja.

Naisten turnauksessa vastaavaa sääntöä ei ole. Olympialaisissa naisjoukkueita on 12 maasta ja miesjoukkueita 16 maasta.

Tennis

Tokion olympiakentillä on oiva mahdollisuus nähdä monia lajin huippuja pelaamassa mahdollisesti viimeisiä arvokisojaan.

Esimerkiksi Sveitsin Roger Federer, Espanjan Rafael Nada ja Serbian Novak Djokovic ovat kaikki maailman huippuja, joiden ei odoteta osallistuvan enää seuraaviin kolmen vuoden päästä järjestettäviin olympialaisiin. Naispelaajista vastaavassa tilanteessa on USA:n edustaja Serena Williams.

Olympialaistennis muodostuu viidestä eri lajista. On miesten sekä naisten kaksinpelit ja nelinpelit, sekä sekanelinpeli. Yhteensä kaksinpeleihin osallistuu 64 pelaajaa ja nelinpeleissä nähdään kaikkiaan 32 paria – lukuun ottamatta sekanelinpelin 16 paria.

Koripallo

Koripallosta on tullut yksi olympialaisten seuratuimmista lajeista, joka näkyy myös monilla vedonlyöntisivustoilla. Toisin kuin jalkapallossa, ei koripallossa ole vastaavia sääntöjä joukkueen muodostamisesta. Tämän ansiosta joukkueissa nähdään monesti maailmanluokan NBA-pelaajia.

Läpi vuosien USA on ollut yksi koripallomenestyjistä, vaikka tätä nykyä maa ei enää panosta olympiajoukkueeseensa aivan samalla mittakaavalla kuin pari vuosikymmentä sitten. Hyviä haastajia Yhdysvaltain joukkueelle ovat perinteisesti olleet Espanja, Ranska sekä Argentiina.

Miesten sekä naisten turnauksiin molempiin osallistuu yhteensä 12 joukkuetta kahdessa kuuden joukkueen sarjassa. Uutuutena olympialaisissa on mukana 3 vs. 3 -koripallo, jossa pelataan tavallisesta poiketen kolmen hengen joukkuein. Tässä lajissa on sekä miehissä että naisissa kahdeksan joukkuetta.

Yleisurheilu

Suomalaisille yksi rakkaimmista lajeista on yleisurheilu. Miesten puolella yleisurheilu koostuu 24 lajista ja naisten puolella 23 eri lajista. Näistä miehillä 15 on juoksu- ja kävelylajeja (naisilla 14), 8 on kenttälajeja ja yksi moniottelu.

Yleisurheilussa kilpaillaan miesten ja naisten puolella samoissa lajeissa, mutta miesten aitamatka on kymmenen metriä pidempi ja miesten moniottelussa kolme lajia enemmän. Merkittävä ero on myös, että naisilla ei ole lainkaan 50 kilometrin kävelyä.

Lähtökohtaisesti miehet ja naiset kilpailevat omissa sarjoissaan, mutta 4 x 400 metrin sekaviestissä miehet ja naiset kilpailevat yhdessä. Suomen kohdalla suurimmat mitalitoiveet yleisurheilun osalta on asetettu miesten keihäänheittoon.

Photo by Ryunosuke Kikuno on Unsplash, Photo by Emilio Garcia on Unsplash

What is your reaction?

Excited
0
Happy
0
In Love
0
Not Sure
0
Silly
0

You may also like

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

More in:Urheilu