the dark knight arvostelu
Elokuvat

Elokuva-arvostelu: The Dark Knight (Yön Ritari)

Perjantain SubLeffana klo 22.00 nähdään todellinen helmi: The Dark Knight (Yön Ritari). Kyseessä on vuonna 2008 valmistunut supersankarielokuva, jonka on ohjannut Christopher Nolan. Hän on tehnyt myös elokuvan käsikirjoituksen yhdessä veljensä, Jonathan Nolanin, kanssa.

TDK on toinen osa Christopher Nolanin ohjaamaa Batman-trilogiaa ja suoraa jatkoa vuonna 2005 ilmestyneelle Batman Begins -elokuvalle. Trilogian kolmas osa on vuonna 2012 ensi-iltansa saanut The Dark Knight Rises.

The Dark Knightin pääosassa on kaikkien tuntema Batman, joka on DC Comics -sarjakuvan alkuperäishahmo. Moni ei tiedä sitä, että Batman on ollut olemassa jo vuodesta 1939 lähtien.

Lepakkomiestä ovat esittäneet vuosikymmenien ajan lukuisat eri Hollywood-tähdet. Nolanin trilogiassa Batmanin roolissa on Christian Bale. TDK:n pääosan varasti kuitenkin Heath Ledger, jonka roolisuoritus Jokerin hahmossa oli vertaansa vailla.

Ledger ei saanut koskaan nauttia arvostusta hienosta työstään, sillä lahjakas näyttelijä menehtyi hieman ennen elokuvan ensi-iltaa. Huhujen mukaan mielipuoliseen hahmoon eläytyminen olisi ollut liikaa lääkkeiden yliannostukseen kuolleelle Ledgerille. Näin ei todellisuudessa kuitenkaan ollut. Jos haluat lukea lisää Ledgerin urasta sekä vaikeista vuosista elokuvan jälkeen, lue tämä Asialinjan artikkeli.

The Dark Knight oli huikea taloudellinen menestys, sillä elokuva tienasi 185 miljoonan budjetilla yli miljardin dollarin lipputulot. Kyseessä oli koko vuoden 2008 menestynein elokuva. Heath Ledger sai roolisuorituksestaan Parhaan sivuosan Oscarin sekä lukuisia muilta palkintoja.

Elokuva lähtee liikkeelle hienolla pankkiryöstökohtauksella, joka esittelee katsojille Jokerin. Heath Ledgerin esittämä mielipuoli alkaa ottaa jenginsä kanssa yhä tiukempaa otetta Gotham Cityn alamaailmasta.

Batmanin rinnalla pahuutta vastaan taistelee tuttuun tapaan poliisipäällikkö Jim Gordon, jota esittää Nolanin trilogiassa Gary Oldman. Lepakkomiehen ex-heila Rachel Dawesin rooliin vaihtuu tässä elokuvassa Maggie Gyllenhaal. Uutena hahmona tulee mukaan Rachelin kanssa seurusteleva Harvey Dent, Gotham Cityn yleinen syyttäjä. Kyseistä roolia esittää erinomaisesti Aaron Eckhart.

Jos Batman on Dark Knight, Dent on White Knight – kaupungin pelastaja.

Batman ja Dent aloittavat sodan alamaailmaa vastaan. Peli muuttuu nopeasti veriseksi, kun Jokeri aloittaa omat iskunsa Gotham Cityn merkkihenkilöitä vastaan. Jokeri uhkaa jatkaa tappamista, jos Batman ei paljasta henkilöllisyyttään koko maailmalle. Spoilerivaaran vuoksi juonen kulkua ei kannata kuvailla sen tarkemmin.

Elokuva sisältää monia upeita kohtauksia, joista parhaat ovat ehdottomasti mielipuolisen Jokeri-hahmon näytöstä. Heath Ledger onnistuu roolissaan niin hyvin, että hän ansaitsee kaiken saamansa suitsutuksen tästä suorituksesta. Ohjaaja Christopher Nolanilla ei itse asiassa ollut erityisen pitkää listaa halukkaista kyseiseen rooliin, koska harva uskalsi ottaa riskin sen epäonnistumisesta. Monet tunnetut nimet pelkäsivät jäävänsä Jack Nicholsonin vuoden 1989 Jokeri-hahmon varjoon.

Heath Ledgeriä pidettiin liian nuorena Jokerin rooliin, ja hänen odotettiin yleisesti ottaen floppaavan pahasti. Toisin kuitenkin kävi. Ledgerin Jokeri jäi elokuvahistoriaan yhtenä mieleenpainuvimmista pahis-hahmoista. Taustalla oli valtavasti työtä ja sitoutumista erittäin vaikeaan roolihahmoon.

“I sat around in a hotel room in London for about a month, locked myself away, formed a little diary and experimented with voices – it was important to try to find a somewhat iconic voice and laugh. I ended up landing more in the realm of a psychopath – someone with very little to no conscience towards his acts. He’s just an absolute sociopath, a cold-blooded, mass-murdering clown (Heath Ledger)”

Jokerin lause Why So Serious jäi elämään pitkäksi aikaa elokuvan julkaisun jälkeen.

the-dark-night-heath-ledger

Batmanin, James Bondin ja vastaavien supersankareiden esittäjät ovat aina suuren keskustelun aiheena. Mielestäni Christopher Bale on historian paras Batman-hahmo, mikä tekee osaltaan Nolanin trilogiasta niin vahvan.

Harvey Dentin, Batmanin ja Jokerin keskinäinen sota on hyvin rakennettu kokonaisuus, jossa on annosteltu sopivalla tavalla myös väkivaltaa. Bruce Wayne kamppailee tuttuun tapaan Batmanin sekä oikean henkilöllisyytensä kanssa. Hänen tukenaan toimii muiden Batman-elokuvien tapaan uskottu hovimestari Alfred. Roolin hoitaa Nolanin trilogiassa aina yhtä tyylikäs Michael Caine.

Elokuvassa nähdään myös Morgan Freeman, joka esittää Wayne Enterprises-yhtiön toimitusjohtajaa. Kokonaisuutena The Dark Knight sisältää loistavan näyttelijäkaartin, jotka hoitavat roolinsa erinomaisesti. Elokuva on täynnä mielenkiintoisia hahmoja, eikä se pyöri vain Batmanin ympärillä.

Tämän hienon tuotoksen heikkous on sen turhan pitkä kesto. The Dark Knight on 152 minuuttinen järkäle, jonka juoni alkaa hieman venyä loppua kohden. Kokonaisuudesta olisi tullut astetta parempi, jos elokuvan kesto olisi ollut 15-20 minuuttia lyhyempi. En ole myöskään suurin fani elokuvan loppuratkaisun suhteen. Taso laskee siis hieman viimeisen puolituntisen aikana.

The Dark Knight on monien mielestä historian paras Batman-filmatisointi, ja voin allekirjoittaa tämän väitteen. Heath Ledgerin esittämä Jokeri on hahmona vertaansa vailla, mutta elokuva toimii kaikin puolin erittäin hyvin. Christopher Nolan on tämän hetken parhaiten palkattu Hollywood-ohjaaja, eikä syyttä. Kyseessä on visuaalisesti upea elokuva, ja kokonaisuuden täydentää mestari Hans Zimmerin rakentama äänimaailma.

The Dark Knightia voi myös suositella sellaisille leffafaneille, joita supersankarielokuvat eivät normaalisti kiinnosta. Allekirjoittanut kuuluu myös tähän ryhmään.

What is your reaction?

Excited
0
Happy
0
In Love
0
Not Sure
0
Silly
0

You may also like

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

More in:Elokuvat